— En narraakaan, tiukkasi Jukka. Piru vieköön, sanoi sitten ulkoaopitun miehekkäästi. Se on porukontti. Korpisen porukontti-Rikku se on.
Taas Jukka sylkeä tirskutti hampaitten välistä. Masa naurahteli.
— Haaviston Miskan isä sen oli möksinyt hyvän omaksi, kun se oli särkenyt kaikki Haaviston pääskyspesät, innostui Jukka kertomaan. Ja Miska sanoi, jotta kyllä Rikku sitten rääkyi. Mutta Miskan isä oli vain möksinyt ja tukistanut. Ja kun Rikun äiti oli tullut riitelemään, oli Miskan isä paasannut sen tulemaan, niin jotta pää kolmantena jalkana.
Jukkaa nauratti jutellessaan.
— Se on sellainen poika se Miskan isä, jotta kyllä se vain yhden ämmän pitelee, sellaisenkin kraapan kuin Rikun äiti. — Pitää katsoa, onko se pannut mullen voita, toimesi Jukka edelleen ja kirvotti kontin kantimia irti. Kävellessään kaivoi eväänsä esille ja luetteli:
— Leipää, silakkapussi, piimäleili — eikä mitään muuta. Pirunämmä.
Viskaan mäkeen koko sapuskat.
Vihoissaan heitti Jukka kontin selkäänsä, ja kantimia kiinni sitoessaan hoilautti:
"Tämän kylän ämmät
Tappurahännät
Ei tarvitsisi muuta,
Kuin tervaa mustaan pussihin,
Ja sillä vasten suuta!"
— Eikö sulle panna koskaan voita? kysyi Masa?
— Silloin pannaan, kun Rikkukin on. Mutta muuten ei koskaan.