Hän epäröi hieman kirjastohuoneen ovella, hän tiesi kyllä, että sisällä istui Bessie lukea jutuuttaen läksyjänsä. Varmaankin hän suoriutuisi niistä pian, tuumi Joe; ainahan hän ennätti lukea läksynsä ennen päivällistä, ja päivällinen syötäisiin kyllä muutaman minuutin perästä. Hänen omat läksynsä sitä vastoin — niin, niihin ei oltu koskettukaan. Tämä ajatus harmitti häntä. Siinä oli jo kyllin, että ihmisellä oli sisar — joka päälle päätteeksi työntyi olkapäätä vasten nojautumaan, kun toinen parhaillaan läksyjänsä luki. Hän tiesi hyvin itse, ettei hän suinkaan ollut tyhmä. Mutta hän ajatteli alituiseen muita asioita — sille ei mahtanut mitään — ja taisi harvoin läksynsä.
— Joe kulta, tulehan tänne! kutsui ääni hiukan valittaen.
— No — mikä nyt on? Joe virkkoi työntäen kärsimättömästi oviverhon syrjään.
Hän lausui sanat äreällä äänellä, mutta katui melkein samassa tuokiossa, kun kohtasi pienen, hennon tytön kummastelevan, vakavan katseen. Tyttö istui ison pöydän ääressä, jota peittivät korkeat kirjakasat. Hän oli kyyristynyt lyijykynä ja piirustusvihko kädessään niin mahtavaan lepotuoliin, että näytti siinä vieläkin hennommalta ja aremmalta kuin todellisuudessa oli.
— Mitä, pikku sisko, oikein haluat? virkkoi Joe ystävällisemmällä äänellä ja astui tytön luo.
Sisar tarttui hänen käteensä ja painoi sitä poskeaan vasten.
Mielistellen hän ojentui lähemmäksi veljeänsä.
— Mikä sinua vaivaa, Joe kulta? Etkö kertoisi sitä minulle? hän uteli hellästi.
Mutta poika oli vaiti. Hänestä oli naurettavaa uskoa huoliaan pikku sisarelle, vaikka tällä sattuikin olemaan paremmat todistukset kuin hänellä itsellään. Ja naurettavaa oli sekin, että sisko rupeaa tiedustelemaan hänen huoliaan.
Kylläpä hänellä on pehmeä poski, mietti Joe, kun tyttö hiljaa painoi kasvojaan hänen kättänsä vasten. Kun nyt vain voisi temmata sen pois — tämähän oli niin peräti narrimaista. Mutta silloin Bessie tietysti olisi tuntenut mielipahaa; tyhjästähän ne tytöt pahastuvat, hän tuumi.
Tyttö piteli hänen kättään siten, että saattoi suudella kämmenpuolta. Oli aivan kuin ruusunlehti olisi pudonnut sille — ja sellainen oli hänen tapansa uudistaa kysymyksensä.