— Ei minua mikään vaivaa, lausui Joe vihdoin; mutta siitä huolimatta pääsi häneltä kuin vahingossa: — Tiedäthän sinä isäni.
Samassa Bessie näytti yhtä huolestuneelta kuin hän itsekin.
— Mutta onhan isä niin kiltti ja herttainen, Joe, hän alotti. — Miksi sinä et tahdo tehdä hänelle mieliksi? Ei hän vaadi sinulta liikoja, ja hän tarkottaa vain sinun omaa parastasi. Sinä et olekkaan huonopäinen, kuten toiset pojat. Jos vain viitsisit lukea hiukan…
— Lukea! huudahti Joe kiivaasti ja tempasi pois kätensä. — Taidat sinäkin ruveta läksyttämään minua. Pian kai kyökkipiika ja tallipoikakin veisaavat samaa virttä!
Hän työnsi kädet housuntaskuihin ja tuijotti eteensä ajatellen murheellista vastaisuutta, joka oli täynnään loputtomia läksyjä ja läksytyksiä.
— Eikö sinulla ollut muuta asiaa? hän kysyi ja kääntyi lähtemään.
Mutta sisar tarttui jälleen hänen käteensä. — Minulla olikin aivan toisenlaista asiaa, mutta sinä näytit niin pahantuuliselta, että minä luulin — tuota noin. — Hän vaikeni, mutta rohkaisi sitten taas mielensä. — Halusin kertoa sinulle, että meillä on aikomus lähteä lauantaina lahden poikki Oaklandiin ja käydä siellä vuoristossa.
— Keitä on mukana?
— Myrtle Hayes…
— Mitä? Semmoinen pikku letus? keskeytti Joe.