Joe ei ollut turhan tautta elänyt poikana poikain parissa. Hän tiesi, mikä rangaistus tulisi hänen äsken lausumistaan sanoista, ja hän odotti sitä. Senpä vuoksi hän ei ollutkaan suuresti kummissaan, kun hetkistä myöhemmin sai kömpiä pystyyn kannelta pään vielä humistessa iskusta, joka oli osunut hänen silmäinsä väliin.
— Sano se karta veel, uhmaili Ranskan Pekka nyrkki koholla iskemään uudelleen.
Kiukun kyyneleet kohosivat Joen silmiin, mutta hän pysyi tyynenä ja kuoleman vakavana.
— Kun te sanotte minua varkaaksi, niin valehtelette, Pekka, te valehtelette. Vaikka tappaisitte minut, niin sanon sittenkin, että valehtelette.
— Antakaa olla! — Friskon poika oli kissan tavoin syöksähtänyt väliin, ehkäisten toisen lyönnin, ja painoi ranskalaista syrjään.
— Antakaa sen pojan olla rauhassa! hän jatkoi riistäytyen äkisti irti ja asettui molempain väliin, siepaten käteensä raskaan rautaisen ruorinvarren. — Tämä saa jo riittää. Ettekö näe, hölmö, mitä maata tuo poika on? Hän puhuu totta. Hän on oikeassa, ja hän tietää sen, ja te saisitte tappaa hänet saamatta häntä peruuttamaan sanojaan. Kas tässä on käteni, Joe, — Hän kääntyi ja ojensi kätensä Joelle, joka tarttui siihen lujasti. — Sinussa on sisua, etkä sinä arkaile näyttää sitä.
Ranskan Pekan suu vääristyi imelään hymyyn, mutta silmien häijy välke todisti hymyn petollisuuden. Hän kohautti olkapäitään ja virkkoi: — Ah, vai nii? Hän ei tykkä hyväilynimi. Hahhah! Se on vaa märimieste leikki. No pojat, annettan sitt antteks, ei panna — mitä sitä nyt sanottan — hamppan kolon. Justin nii, ei panna mittä hamppan kolon.
Hän ojensi kätensä, mutta Joe ei tarttunut siihen. Friskon poika nyökkäsi hyväksyvästi päätään, ja sitten Ranskan Pekka poistui kajuuttaan, yhä vielä kohautellen hartioitaan ja hymyillen.
— Hellittä isoseili, hän komensi, ja käänttä Hunter's Pointti päin. Tällä kärta minä keittä päivällisen, ja sitt te saa söödä oikken hyvä rookka. Franskan Pekka ole oikken ärinomanen kokki!
— Sillä lailla hän aina tekee — rupeaa oikein ystävälliseksi ja keittää, kun haluaa sovitella, huomautti Friskon poika, työntäen ruorin varren paikalleen ja totellen määräystä. — Mutta ei häneen sittenkään voi luottaa.