— Vai toimitta? — Hänen kimakka äänensä kohosi korkeimmilleen. — Silloin saa sinä möös söurata mukan. Sinä oli souttamassa vänettä viime öön — mitäs sinä sihe sano! Sinä varasti kans rautta — mitäs sihe sano! Sinä jooksi pakko, — mitäs sihe sano! Ja sitt sinä sano, ett sinä toimitta minu fangiute? Pyh-hyh!
— Mutta enhän minä tietänyt koko hommasta mitään, Joe vastusteli.
— Hah-hah! Onks sinä hullu? Kärto vaa se toomarille; ehken hän möös naura?
— Mutta minä en tietänyt, Joe toisti miehuullisesti. — En tietänyt, että minä joutuisin tällä laivalla varasten pariin.
Friskon poika hätkähti tämän nimityksen kuullessaan, ja jos Joe olisi katsahtanut toveriinsa, hän olisi nähnyt, kuinka tämän kasvot lehahtivat hehkuvan punaisiksi.
— Ja nyt, kun minä sen tiedän, niin tahdon päästä maihin, hän jatkoi. — Lakipykälistä minä en kyllä tiedä mitään, mutta kyllä minä tiedän hiukkasen siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Ja kyllä minä myöskin vastaan jokaisen tuomarin edessä, jos olen tehnyt jotain väärin — tulkoot vain kaikki Yhdysvaltain tuomarit samalla haavaa, niin minua ei pelota. Mutta sitäpä te ette uskalla sanoa, herra Ranskan Pekka.
— Vai niinks sinä luule? No hyvä. Mutta sinä on yks suurvaras —
— Enkä ole — ja uskaltakaappas sanoa se vielä kerta! Joen kasvot olivat kalpeat, ja hän vapisi koko ruumiiltaan, mutta ei suinkaan pelosta.
— Varas! Ranskan Pekka härnäili.
— Se on valetta!