Jonkun aikaa kumminkin vauhti pysyi samanlaisena. Tuuli oli heikko ja hieman epätasainenkin, niin että toisinaan hän oli voitolla, toisinaan purjehtijat. Kerran se yltyi, ja alus pääsi jo satakunnan metrin päähän hänestä. Sitten tuuli lientyi äkkiä tykkänään, niin että Salaman isopurje lepatti velttona puolelta toiselle.
— Ahaa! Sinä varasta paatti! Ranskan Pekka karjui hänelle juosten kajuuttaan kivääriä noutamaan. — Minä sinu neyttä! Tule heti takasin tai minä tappa sinu! — Mutta hän tiesi sotamiehen vartioivan heitä rannalta eikä uskaltanut ampua edes pojan ylitse.
Joe puolestaan ei tullut ajatelleeksi tätä, sillä hän, jota ei ollut koskaan ennen elämässä ammuttu, oli jo neljänkolmatta tunnin kuluessa saanut olla kahdesti tulessa. Kerta enemmän tai vähemmän ei merkinnyt suuria. Ja niin hän veteli ripeästi edelleen Ranskan Pekan raivotessa kuin hullu, uhatessa häntä kaikenkaltaisilla rangaistuksilla, kunhan kerran saisi hänet uudelleen käsiinsä. Päälle päätteeksi Friskon poikakin rupesi osottamaan kapinallista mieltä.
— Ampukaa vain, jos uskallatte, niin kyllä minä toimitan teidät hirteen siitä hyvästä — se on varma se, hän uhkaili. — Kyllä teidän on parasta antaa hänen livistää. Hän on kunnon poika, hän ei ole luotu tällaiseen roskaelämään, jota me molemmat vietämme.
— Jassoo, sinä möös! kirkui ranskalainen suunniltaan raivosta. —
Kyllä minä sinu neyttä, sinä koira!
Hän hyökkäsi kohti, mutta Friskon poika juoksutti häntä aika vauhtia pitkin kantta. Kun juuri silloin sattui tulemaan voimakas tuulenpuuska, Ranskan Pekka katsoi parhaaksi luopua siitä ajosta toiseen tärkeämpään ryhtyäkseen. Hän riensi ruorin ääreen ja hellitti isoapurjetta — sillä tuuli peräpuolelta — ja käänsi sitten aluksen karkuria kohti. Viimeksi mainittu ponnisti vielä voimainsa takaa, mutta luopui sitten epätoivoisena kilpailusta ja veti airot veneeseen. Ranskan Pekka päästi isonpurjeen valloilleen ja pyörsi aluksensa liikkumattoman veneen viereen, mistä hän sitten kiskoi Joen kannelle.
— Pidä kielesi hampaiden takana, kuiskasi Friskon poika hänelle sillä välin kuin kiukustunut ranskalainen joutuisasti sitoi kiinni köyttä. — Älä vastaa! Anna hänen puhua, mitä haluaa, pysy vain ääneti. Silloin pääset helpommalla.
Mutta Joen anglosaksilainen veri oli joutunut kuohuksiin, hän ei kallistanut korvaansa neuvoille.
— Kuulkaa nyt, herra Ranskan Pekka — tai mikä teidän nimenne lieneekin, hän alkoi puhua — Minä tahdon ilmottaa teille, että minua haluttaa päästä täältä pois, ja minä aionkin päästä. Niin että teidän olisi parasta laskea minut heti maihin. Jollette tee sitä, niin minä toimitan teidät vankilaan, niin totta kuin nimeni on Joe Bronson.
Friskon poika odotteli kauhuissaan tulosta, ja Ranskan Pekka töllisteli kummissaan. Häntä uhmailtiin hänen omalla aluksellaan — ja sen teki mokoma nulikka! Sellaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut. Hän tiesi menettelevänsä vastoin lakia, kun pidätti pojan vallassaan, mutta samalla häntä arvelutti päästää poikaa menemään, kun tämä jo tiesi yhtä ja toista aluksesta ja sen toiminnasta. Poika oli lausunut varsin epämiellyttävän totuuden, kun kehui voivansa toimittaa hänet vankilaan. Muuta keinoa ei ollut kuin nolata hänet perin pohjin.