Rannalta kajahti kiväärin pamaus, mutta hän istui selin maihin eikä viitsinyt kääntyä ympäri. Kuului toinenkin laukaus, ja luoti suhahti veteen parin jalan päähän hänen airostaan. Tällä kertaa hän käännähti. Rannalla seisova sotamies suuntasi kiväärin häntä kohti ampuakseen kolmannen kerran.
Joe oli pulassa, vieläpä varsin tukalassa. Muutaman minuutin voimakas soutu veisi hänet rantaan ja turvaan; mutta juuri tuolla rannalla seisoi muuan Yhdysvaltain sotamies, joka aivan käsittämättömästä syystä itsepintaisesti uhkasi häntä pyssyllään. Nähdessään kiväärin kolmannen kerran kääntyvän kohti Joe alkoi kiireisesti huovata. Vene pysähtyi ja sotilas antoi kiväärin vaipua tarkastellen häntä kiinteästi.
— Minä tahdon päästä rantaan! Minulla on tärkeätä asiaa! Joe huusi hänelle.
Sotamies pudisti päätään.
— Mutta se on ylen tärkeätä! Antakaa nyt minun päästä rantaan!
Kiireisesti hän vilkaisi Salamaan päin. Laukaukset olivat ilmeisesti herättäneet Ranskan Pekan, sillä isopurje oli ylhäällä, ja vielä hänen katsellessaan nostettiin ankkuri ja halkaisija vedettiin paikoilleen.
— Tänne ei saa tulla! karjui sotamies. — Isoarokkoa!
— Mutta minun täytyy! Joe huusi, tukahuttaen rinnasta nousevan nyyhkytyksen ja valmistautuen soutamaan.
— Silloin minä ammun, kajahti rohkaiseva vastaus, ja jälleen kivääri kohosi olkapään varaan.
Joe mietti nopeasti. Saari oli laaja. Kenties ei kauempana ollut sotilaita, ja kunhan hän vain pääsisi rannalle, ei olisi laisinkaan väliä, vaikka vangitsisivatkin hänet. Häneen saattoi kyllä tarttua isorokko, mutta mieluummin hän otti senkin kuin palasi takaisin rosvojen pariin. Hän käänsi veneen puoliksi oikealle ja rupesi tarmonsa takaa soutamaan. Lahti oli melkoisen suuri, ja lähin kohta, minne hänen oli pyrittävä, sijaitsi aikamoisen matkan päässä. Jos hänessä olisi ollut enemmän merimiestä, hän olisi suunnannut veneensä toiselle taholle ja siten pakottanut ahdistajansa pyrkimään vastatuuleen. Mutta näin ollen Salama sai purjeisiinsa kyllin tuulta saavuttaakseen hänet.