He ryömivät keulapuolelle ja alkoivat nostaa isoapurjetta. Ankkurin he saattoivat jättää jälkeensä, jos oli tarpeen säästää aikaa. Mutta niin pian kuin vallit alkoivat ratista levykaroissa, kuului pimeässä varottava sähähdys "pst!" ja sitten kuiskasi joku: — Antakaa olla!
Vilkaistessaan siihen suuntaan, mistä ääni kuului, he havaitsivat kasvot, jotka tuijottivat heihin toisen aluksen laidan ylitse.
— Oh, se on vain Peuran laivapoika, selitti Friskon poika. —
Anna mennä vain!
Jälleen heidät keskeytettiin heti, kun väkipyörät alkoivat kalista.
— Kuulkaas, veijarit, hellittäkää ne vallit ajoissa, tai minä näytän teille toisen tempun!
Kun tätä uhkausta seurasi pistoolinhanan napsahdus niinkuin romaaneissa ja näytelmissä tapahtuu, totteli Friskon poika ja siirtyi muristen takaisin kajuutan puolelle. — Oh, kyllä me vielä saamme yllin kyllin tilaisuuksia, hän kuiskasi lohduttavasti Joelle. — Kylläpä se Ranskan Pekka oli ovela. Hän arveli, että sinä saattaisit taas karata, ja pani meille vahdin.
Rannalta ei kuulunut mitään, mikä olisi ilmottanut rosvojen puuhista. Ei yksikään koira haukkunut, ei ainoatakaan valoa tuikahtanut. Kuitenkin tuntui siltä, kuin ilmassa olisi ollut rauhattomuutta, joka ennen pitkää puhkeisi myrskyksi. Yö ikäänkuin odotti jännittyneenä, aivan kuin olisi hautonut kaikenkaltaisia hirmuja. Pojat tunsivat tämän selvästi kyyristyessään istuma-aukossa toistensa turviin.
— Sinun piti kertoa minulle siitä, kuinka karkasit, rohkeni Joe viimein lausua — ja miksi sitten tulit takaisin.
Friskon poika ryhtyi heti kertomaan, puhuen hillityllä äänellä aivan toisen korvaan.
— Näes, kun päätin paeta entisestä elämästäni, niin ei minulla ollut ainoatakaan tuttavaa, joka olisi auttanut minua. Mutta sen tiesin, että maihin minun piti pyrkiä ja siellä etsiä jonkinlaista työtä, niin että voisin sitten ruveta lueskelemaan. Arvelin myöskin, että maaseudulla olisi parempi tilaisuus siihen kuin kaupungissa. Ja niin minä livahdin Nelsonin kynsistä. Minä olin näes silloin Peuralla. Eräänä iltana minä laittauduin Alamedan osterisärkillä oltaessa maihin ja livistin lahden seutuvilta niin joutuin kuin kintut kykenivät. Nelson ei saanut minua kiinni. Mutta siellä päin asusti pelkästään portugalilaisia farmareita, eikä yhdelläkään ollut antaa työtä minulle. Oli sitä paitsi onneton vuodenaika — talvi. Siitä näet, kuinka paljon minä tunsin maaelämää.