— Saamme aika puuskan ennen aamua, hän selitti — juuri niin kuin sanoin sinulle.
Muutaman tunnin kuluttua alukset joutuivat lähelle San Mateon rantaa ja laskivat ankkuriin kaapelinmitan päähän. Rannasta työntyi ulos pieni aallonmurtaja, ja he saattoivat erottaa vähäisen jahdin, joka kellui pohjaan ankkuroituna lähellä.
Tavan mukaan järjestettiin kaikki valmiiksi äkillisen lähdön varalle. Ankkurit voitiin nostaa ja purjeet levittää tuossa tuokiossa. Peurasta saapui äänettömästi lipuen kaksi purtta. Puna-Nelson oli luovuttanut toisen apumiehistään Ranskan Pekalle, joten kummassakin purressa oli kaksi henkeä. Nämä eivät suinkaan olleet mitään miellyttävää joukkoa — eivät ainakaan Joen mielestä — sillä heidän kasvoillaan oli vimmatun vakava ilme, joka saattoi hänet melkein värisemään. Salaman kapteeni kiinnitti uumenilleen pistoolivyönsä ja sijotti veneeseen kiväärin sekä lujan taljan, jossa oli kaksi väkipyörää. Sitten hän kaatoi viiniä koko joukolle, ja seisoen pimeässä kajuutassa miehet joivat yrityksensä onneksi. Myöskin Puna-Nelson oli varannut mukaansa ampuma-aseita, hänen miehillään taasen oli vyöllään tavallinen meripuukko. Veneisiin laskeutuessaan he liikkuivat varsin verkalleen ja äänettömästi. Ranskan Pekka varotti vielä poikia pysymään hiljaa laivassa ja karttamaan kaikkia metkuja.
— Jolleivät ne olisi ottaneet venettä, niin nyt sinä voisit päästä pakoon, Joe, kuiskasi Friskon poika, kun veneet olivat kadonneet pimeyteen rannan suojaan.
— Miksei Salamalla yhtä hyvin? kuului odottamaton vastaus. — Me voisimme nostaa purjeet ja ennättää tiehemme, ennenkuin he joutaisivat päätäänkään kääntämään.
Friskon poika epäröi. Toverihenki eli hänessä voimakkaana, ja hänestä tuntui vastenmieliseltä pettää päämiehensä.
— En luule, että olisi kaunista jättää heidät pinteeseen, hän virkkoi. — Tietysti minä tiedän, hän jatkoi nopeasti, että he hommaavat jotain luvatonta; mutta muistathan tuon ensimmäisen yön, jolloin sinä juoksit vedessä venettä kohti ja rannalta paukuteltiin yhtä mittaa? Emmehän me silloin jättäneet sinuakaan pulaan, vai kuinka?
Joe myönsi vastahakoisesti, ja sitten hänen mieleensä juolahti uusi ajatus.
— Mutta he ovat rosvoja — ja varkaita — ja pahantekijöitä. He rikkovat lakia, eikä meitä haluta tehdä rikoksia. Eivätkä he kuitenkaan jää avuttomiksi. Onhan heillä Peura. Ei mikään estä heitä pääsemästä pakoon sillä, eivätkä he saa meitä kiinni pimeässä.
— No, lähdetään sitten. — Friskon poika oli nyt taipunut, mutta yritys ei ollut oikein hänen mielensä mukainen, sillä se tuntui yhä kavallukselta.