— Neil, sanoi hän arvellen, sitten kun tiedustelu oli päättynyt tyydyttävästi.
— Injaanien kieltä, lisäsi Jees Uck äkkiä, luoden häikäilemättä uusia sanoja hetken tarpeen mukaan. — Hän puhua injaanien kieltä — nee-al olla sama kuin »korppu». Hän, poika, pitää paljo korpusta, kun olla pieni — hän itkee korppua. Hän huutaa: — neeal, neeal, aina vaan sanoo: neeal, neeal! Ja sen tähden minä antaa sen nimen.
Ei milloinkaan ollut niin siunattu ääni sattunut Neil Bonnerin korvaan kuin tämä Jees Uckin valhe. Siinä on selvitys — hän tiesi nyt syyn Kittyn otsan häiritsemättömään selvyyteen.
— Entä hänen isänsä? kysyi Kitty. — Hän on varmaan ollut kaunis mies.
— Oo, kyllä, kuului vastaus. — Hänen isänsä hyvin kaunis mies. Kaunis!
— Tunsitko sinä hänet, Neil? kysyi Kitty.
— Tunsinko minä miehen? Kyllä, hyvinkin, vastasi Neil, ja hänen ajatuksensa vaelsivat kauas autioon Twenty Mileen ja pysähtyivät mieheen, joka asui siellä yksin suuressa hiljaisuudessa ajatuksineen.
Tähän nyt voisi päättää Jees Uckin tarinan, ellei hän sitten myöhemmin olisi kruunannut suurtekoaan. Kun hän palasi pohjolaan asuakseen suuressa talossaan, havaittiin että P.C.-yhtiö oli järjestänyt asiat niin, että yhtiö tuli toimeen ilman John Thompsonia. Ja uusi asiamies ja hänen seuraajansa saivat kaikki määräyksen antaa Jees Uckille kaikkea tavaraa, mitä hän tarvitsi, eikä sitä saanut näkyä kirjoissa. Sitäpaitsi maksoi sama yhtiö Jees Uckille viisi tuhatta dollaria vuosittain.
Kun hänen poikansa oli päässyt määrättyyn ikään, otti isä Champreau hänet hoivaansa, eikä kestänyt kauan kun Jees Uck sai säännöllisesti kirjeitä jesuiittakoulusta Marylandista. Myöhemmin tulivat kirjeet Italiasta ja sitten Ranskasta. Lopulta tuli Alaskaan muuan isä Neil — mies, joka oli kyllin mahdikas tekemään hyvää maallensa, joka rakasti äitiään ja etsi lopulta laajempaa vaikutusalaa nousten merkkiasemaan ja suureen valtaan veljeskunnassaan.