Tyttö tuli usein kauppaa tekemään. Hän istui usein suuren lieden ääressä murtaen englantiaan ja haastaen Neil Bonnerin kanssa. Pian alkoi nuori mies ikävöidä tytön tuloa, ja kun tyttö jäi tulematta, oli hän levoton. Joskus hän eksyi ajattelemaan ja kohteli silloin tyttöä kylmästi ja päättävästi, niin että se hämmensi ja loukkasi tytön mieltä, vaikkei tämä uskonutkaan sen olevan totta. Mutta useimmiten Neil Bonner ei uskaltanut ajatella ollenkaan ja silloin kaikki oli hyvin, ja niin sitä naurettiin ja hymyiltiin. Ja Amos Pentley katseli tätä ja veti suunsa irveen. Hänkin rakasti elämää eikä saanut elää, ja muiden eläminen kidutti hänen sieluaan. Hän vihasi juuri sen vuoksi Bonneria, jossa elämä pulppusi ja jonka silmät loistivat ilosta nähdessään Jees Uckin. Amos taas, kun vain näki tytön, sai heti verensyöksyn; niin kuohuksiin hänen verensä joutui.
Jees Uckin luonnollinen järki — hän ajatteli alkuperäisellä tavallaan eikä ollut tottunut punnitsemaan elämää sen ylevimmissä annoksissa — luki Amos Pentleyn sielua kuin avointa kirjaa. Hän varoitti Bonneria avonaisesti ja suoraan muutamalla sanalla. Mutta nuori mies vain nauroi tytön selvää levottomuutta. Bonnerin silmissä Amos oli kurja riiviö, joka epätoivoisena hoippui hautaansa. Ja Bonner, itse kärsimysten kouluttamana, voi helposti antaa paljon anteeksi.
3.
Eräänä aamuna ankaran pakkasen hyristys ajoi Bonnerin suuruspöydästä ja hän meni varastohuoneeseen. Jees oli jo siellä kasvot loistavina matkansa jälkeen. Hän tahtoi ostaa säkin jauhoja. Jonkun minuutin kuluttua oli Neil köyttämässä säkkiä kiinni hänen kelkkaansa. Kun hän kumartui, tuntui niskassa kankeutta ja pahoinvointia, kuin ruumiillisen sairauden oireita. Ja kun kuorma oli nuorissa ja hän aikoi suoristua, sai hän äkkiä vetotaudin kohtauksia ja kaatui lumeen. Ruumis jäykistyneenä ja vapisevana, pää taaksepäin vetääntyneenä, kädet ja jalat ojennettuina, selkä käyristyneenä kuin kaari ja suu vinossa näytti hän siltä kuin repeytyisi kappaleiksi jäsen jäseneltä. Äännähtämättä heittäytyi Jees Uck hänen viereensä lumeen, mutta Bonner tarttui vetokohtauksissaan hänen ranteisiinsa, ja niin kauan kuin kohtaus kesti, oli tyttö avuton. Jonkun sekunnin kuluttua oli kohtaus ohitse, mutta hän makasi voimattomana, melkein tiedottomana, otsa hiessä ja suu vaahdossa.
— Pian! mutisi hän kummallisen käheällä äänellä. — Pian! Sisään!
Hän yritti ryömiä nelinkontin, mutta tyttö kohotti hänet ylös, ja nojaten nuoreen olkaan pääsi hän nopeammin eteenpäin. Kun hän tuli sisään, alkoi kohtaus jälleen ja hän irtaantui ehdottomasti tytöstä vierien käärönä lattialle. Amos Pentley tuli uteliaana katselemaan.
— Voi, Amos! huusi Jees Uck suuressa tuskassa ja avuttomuudessa, — hän kuolee, te uskoo! Mutta Amos kohautti hartioitaan ja katseli.
Sitten Bonnerin ruumis norjeni, jännittyneet jänteet herpaantuivat ja kasvoille tuli huojennuksen ilme.
— Pian! sähisi Bonner hampaittensa välistä — huulet taistelivat jo uudistuvassa kohtauksessa, jota hän koetti vastustaa. — Pian, Jees Uck, lääkettä! Älä pelkää, vedä minut sinne!