Jees Uck tiesi missä lääkearkku oli, huoneen etäisimmässä nurkassa uunin toisella puolella, ja hän tarttui säpivän miehen jalkoihin vetäen häntä sinne päin. Kun vetokohtaukset hellittivät, rupesi Bonner, tosin, hyvin heikkona, etsimään arkusta. Hän oli nähnyt koirien kuolevan samanlaisissa kohtauksissa ja hän tiesi mitä oli tehtävä. Hän otti pullon kloralihydraattia, mutta sormet olivat liian heikot avaamaan tulppaa. Jees Uck teki sen sillä aikaa kun uusi kohtaus puistatti Bonneria. Kun se oli ohitse, tarjottiin hänelle avonainen pullo, ja hän katsoi nuoren naisen suuriin, mustiin silmiin ja luki niistä mitä miehet ainian lukevat heitä vastaavan sukupuolen silmistä. Hän otti hyvän siemauksen lääkettä ja vaipui sitten maahan, kunnes kohtaus taas uusiintui ja vaimeni. Sitten hän nousi vaivalloisesti kyynärpäilleen.
— Kuule, Jees Uck! sanoi hän hyvin hitaasti aivan kuin olisi pelännyt kiirehtimistä, vaikka se oli välttämätöntä. — Tee niinkuin sanon. Jää tähän luokseni, mutta älä koske minuun. Minun täytyy olla hyvin hiljaa, etkä sinä saa mennä!
Hänen alaleukansa jäykkeni ja kasvot värähtelivät ja vääntyivät, mutta hän nieli voimakkaasti ja vastusti.
— Älä mene. Älä anna Amoksen mennä. Ymmärrä minua oikein! Amoksen täytyy pysyä juuri tässä.
Tyttö nyökkäsi merkiksi, että oli ymmärtänyt. Samassa Bonner jo oli kohtauksen vallassa. Sitä seurasi koko sarja uusia, joiden voima yhä heikkeni, harveten samalla. Jees Uck kumartui katsomaan häntä, mutta muisti kiellon eikä koskenut. Kerran Amos näytti levottomalta ja aikoi poistua keittiöön, mutta tytön säihkyvä katse esti sen ja Amos pysyi sitten aivan hiljaa, ellei ota lukuun hänen vaivalloista hengitystään ja pahaa yskimistään.
Bonner nukkui. Päivää merkitsevä valon kajastus hävisi. Amos sytytti lampun nuoren tytön silmien seuraamana. Ilta läheni. Pohjanpuoleisesta akkunasta näkyi taivaalla punertava hehku, joka liekehti ja liehui ja sitten haihtui pimeyteen. Pian Bonner heräsi. Ensin hän katsoi, oliko Amos paikoillaan, sitten hän hymyili Jees Uckille ja nousi istumaan. Jok'ikinen jänne oli kankea ja arka ja hymyily oli surkeaa. Hän paineli ja tunnusteli itseään aivankuin olisi tahtonut tutkia hävityksen laajuutta. Sitten saivat kasvot vakavan ja asiallisen ilmeen.
— Jees Uck, sanoi hän, — ota kynttilä. Mene keittiöön. Siellä on ruokaa pöydällä — korppuja, papuja ja sianlihaa — ja kahvia on pannussa liedellä. Tuo kaikki tänne pöydälle. Tuo sitten sarkka ja vettä ja pullo whiskyä, joka on kaapin ylähyllyllä. Älä unohda whiskyä!
Kun hän oli ottanut siemauksen whiskyä, alkoi hän huolellisesti tarkastaa lääkearkkua, josta hän vähä väliä nosti syrjään muutamia pulloja jotakin tarkoitusta varten. Sitten hän teki kokeita tarkastellen ruoka-aineita. Opintoaikanaan hän oli toisinaan kokeillut laboratoriossa, ja hänellä oli kylliksi tietoa asiasta voidakseen käsillä olevin keinoin päästä selville. Kahvissa ei ollut mitään eikä pavuissa. Korput hän tutki hyvin huolellisesti. Amos, joka ei ymmärtänyt mitään kemiasta, katseli jännittyneen uteliaana. Mutta Jees Uck, joka uskoi ehdottomasti valkoisen miehen viisauteen ja eritoten Neil Bonnerin, eikä ollut ainoastaan tietämätön, vaan tiesi ettei hän mitään tiennyt, tarkkasi enemmän hänen kasvojaan ja käsiään.
Kerta kerralta Neil teki johtopäätöksiä, kunnes lopulta viimeinen koe toi ratkaisun. Hän käytti ohutta lääkepulloa putkena ja piteli sitä valon ja itsensä välillä, tarkaten hitaasti eroavaa suolaa putken nesteessä. Hän ei sanonut yhtään mitään, mutta hän näki mitä oli otaksunutkin näkevänsä. Ja Jees Uck, jonka silmät olivat koko ajan olleet kiinnitetyt Bonnerin kasvoihin, näki myöskin jotakin — jotakin sellaista, että se pakotti nuoren tytön syöksymään naarastiikerin tavoin Amokseen käsiksi ja ihmeteltävällä voimalla ja notkeudella heittämään miehen taaksepäin polvilleen. Hänen veitsensä lensi tupestaan, nousi korkealle ja välähti lampun valossa. Amos mörähti, mutta Bonner esti iskun ennenkuin se ehti tapahtua.
— Olet kunnon tyttö, Jees Uck, mutta älä välitä hänestä. Antaa hänen mennä!