"Tanssiinko heti?" kysäisi Grief.
"Ei", sanoi perämies. "On pihkaantunut Taituaan."
"Johan nyt", intti Willie.
"No sitten se on pihkaantunut sinuun, ja juttu on sama", nauroi perämies. "Et ole puolta tuntia maissa, ennenkuin on kukka korvasi takana, seppele päässäsi ja Taitua kainalossasi."
"Mustasukkainen", heitti Smee. "Itse ottaisit, jos saisit."
"Minulla ei ole tuollaista paitaa. Mutta lyönpä puoli kruunua vetoa, ettei sinulla ole tuota, kun tältä saarelta lähdetään."
"Ja jos ei Taitua sitä saa, niin Tui Tulifau saa", varoitti Grief.
"Paras olisi olla näyttämättä hänelle tuota paitaa, tai se on mennyt."
"Niin onkin", yhtyi kapteeni Boig, käännähtäen tähyämästä rannan tulia. "Viime käynnillä hän sakotti erästä kanakki-miestäni ottamalla vyön ja tuppiveitsen." Hän kääntyi perämieheen: "Saatte laskea ankkurin, Mash. Ei kovin paljon kettinkiä. Ei näy tuulta nousevan, ja aamulla on muutettava kopra-kasojen luo."
Hetkeä myöhemmin ankkuri putosi ratisten. Vene oli laskettu laivan vierelle, ja siihen astuivat rannalle-menijät. Paitsi kanakkeja, joilla oli kaikilla halu maihin, oli veneessä vain Grief ja Smee. Pienen korallikivilaiturin päässä viimeksimainittu mutisten jotakin selityksen tapaista erosi isännästään ja katosi palmukujalle. Grief lähti päinvastaiselle taholle vanhan lähetyskirkon ohi. Täällä rannan hautojen keskellä, ahuihin ja lava-lavaan puettuina, kukitettuina ja seppeleissä, suuria fosforiloistoisia kukkia tukassa, tanssi nuorukaisia ja neitoja. Sitten hän kulki ohi himine-talon, jossa vanhuksia istui pitkässä rivissä veisaamassa unohdettujen lähetyssaarnaajain opettamia virsiä. Hän kulki myös ohi Tui Tulifaun palatsin, jossa valoista ja melusta päättäen tavalliset illatsut olivat käynnissä. Sillä Etelämeren iloisista saarista oli Fitu-Iva iloisin. Siellä juhlittiin syntymiä ja kuolemia, sekä kuolleita että syntymättömiä.
Grief kulki kukkien ja saniaisten reunustamaa polkua. Ilma oli täynnä tuoksuja, ja tähtiä tähystäessään näki mango-hedelmiä, komeita avocado-puita ja tupsuisia palmuja. Vähän väliä oli ruohotaloja. Ääniä ja naurua kuului läpi pimeän. Veden yllä ilmaisivat vilkkuvat tulet ja laulun kaiku, että kalastajat tulivat työstään.