Vihdoin astui Grief pois polulta ja kompastui pariin sikaan, jotka röhähtivät paheksumisensa hänelle. Avoimen oven kautta hän näki majaan, jossa kymmenkunnan maton muodostamalla kasalla istui kookas, vanhahko alkuasukas. Aika-ajoin hän koneellisesti raapaisi reittään kookos-kuiduista tehdyllä kärpäsläpsällä. Nenällä oli isot silmälasit, ja hän luki kirjaa, jonka Grief tiesi englanninkieliseksi raamatuksi. Mies oli Jeremia, hänen kauppa-asiamiehensä, profeetan mukaan nimensä saanut.
Jeremia oli helakanvärisempi kuin fitu-ivalaiset, sillä hän oli täysiverinen samoalainen. Lähetyssaarnaajain kouluttamana maallikko-opettajaksi oli hän palvellut hyvin läntisillä ihmissyöjäsaarilla. Palkinnoksi oli hänet lähetetty Fitu-Ivan paratiisiin, jossa kaikki olivat tai olivat olleet hyviä käännytettyjä. Hänen tehtävänään oli pakanuuteen takaisin taipuvain uskossa pitäminen. Mutta onnettomuudekseen oli Jeremia saanut liian hyvän kasvatuksen. Vankka Darwinin kirja, mariseva akka ja kaunis fitu-ivalainen leski olivat saattaneet hänen uskonsa horjumaan. Itse asiassa ei hän ollut uskoa hylännyt. Darwinin vaikutus oli ollut vain henkisesti uuvuttava. Mitä varten yrittää ymmärtää tätä sangen monimutkaista ja pulmallista maailmaa, varsinkin kun oli naimisissa marisevan akan kanssa? Kun Jeremian työn tulokset alkoivat näyttää heikoilta, uhkasi johtokunta lähettää hänet takaisin saarille, ja hänen akkansa kieli kävi samassa suhteessa terävämmäksi.
Tui Tulifau oli ystävällinen kuningas, jota kuningatar, milloin mies oli tavallista enemmän juovuksissa, kuului pieksävän. Valtiollisista syistä — kuningatar oli kuninkaallista sukua ja hänen veljensä armeijan päällikkö — ei kuningas voinut hänestä erota, mutta Jeremialle hän saattoi antaa erokirjan, ja heti tämä kävi käsiksi liike-elämään ja otti sydämensä valitun. Riippumattomana kauppiaana hän epäonnistui, pääasiassa kuninkaan tuhoisan suojeluksen takia. Jos ei antanut iloiselle hallitsijalle luottoa, seurasi siitä takavarikko; jos taas antoi luottoa, seurasi varmasti vararikko. Rannalla viettämänsä joutilaan vuoden jälkeen tuli Jeremiasta Griefin asiamies ja hän oli toistakymmentä vuotta kunnialla hoitanut tehtäviään, sillä Grief oli osoittautunut ensimmäiseksi, joka ei antanut luottoa kuninkaalle ja haki ulos saatavansa, jos jolloinkin antoi.
Jeremia katsoi painavasti yli lasiensa sisään astuvaa isäntäänsä, pani painavasti merkin raamattunsa väliin ja nosti sen sivulle ja pudisti painavasti Griefin kättä.
"Olipa hyvä, että tulit persoonallisesti."
"Kuinka hitossa olisin muuten voinut tulla?" nauroi Grief.
Mutta Jeremia ei ollut leikkisällä tuulella eikä ollut huomaavinaan pilaa.
"Liikeasema saarella on sangen vakava", sanoi hän hyvin juhlallisesti, venyttäen monitavuisia sanoja. "Minun tilikirjani osoittaa huonoa tulosta."
"Eikö kauppa käy?"
"Päinvastoin. Mainiosti kävisi. Hyllyt tyhjinä. Mutta…" Hänen silmänsä välähtivät ylpeästi. "Mutta hyvä joukko on tallellakin varastossa; olen pitänyt sitä tarkasti lukossa."