"Oletko antanut Tui Tulifaulle liiaksi luottoa?"
"Päinvastoin. Ei mitään luotonantoa. Ja kaikki vanhatkin velat on maksettu."
"Nyt en ymmärrä sinua, Jeremia", tunnusti Grief. "Mitä kaikki tämä merkitsee? — Tyhjät hyllyt, ei luottoa, tilit tasatut, varasto lukossa — mitä?"
Jeremia ei vastannut. Mattojen reunan alta hän veti esille ison kassalaatikon. Grief pani merkille, ettei se ollut lukittu. Samoalainen oli aina huolellisesti vartioinut rahalaatikkoa. Laatikko näytti olevan täynnä paperirahaa. Hän otti päällimmäisen ja ojensi sen:
"Tuossa on vastaus."
Grief silmäsi varsin hyvin tehtyä seteliä. "Fitulvan ensimmäinen kuninkaallinen pankki maksaa tästä vaadittaessa yhden punnan sterlinkiä", luki hän. Keskellä oli alkuasukasnaama. Alareunassa Tui Tulifaun nimikirjoitus ja sen vierellä: "Falualea, Rahaston kansleri."
"Mikä piru tämä Fulualea on?" tiuskaisi Grief. "Fidshi-saarten kieltä — merkitsee 'auringon sulat'."
"Niin juuri. Se merkitsee 'auringon sulat'. Tuollaisen nimen on se hävytön juonittelija ottanut. On tullut Fidshiltä kääntämään tämän saaren ylösalaisin — liikeasioissa tarkoitan."
"On kai niitä ovelia Levukan poikia, arvaan ma."
Jeremia pudisti päätään vakavana. "Ei, tämä on valkoinen mies ja roikale. Saavuttaakseen katalat tarkoituksensa on hän ottanut jalon ja kajahtavan fidshiläisen nimen ja vetänyt sen lokaan. Hän on juottanut Tui Tulifauta. Hän on juottanut häntä hyvin paljon. Hän on pitänyt häntä juovuksissa kaiken aikaa. Ja siitä palkaksi on hänestä tehty rahaministeri ynnä muuta. Ja hän on pannut näitä vääriä papereita liikkeelle ja pakottanut kansan ottamaan niitä vastaan. Hän on säätänyt varastoveron, kopraveron ja tupakkaveron. Sitten on satamamaksuja ja säännöttelyjä ja koko joukko muita veroja. Mutta kansaa ei ole verotettu — kauppiaita vain. Kun kopra-vero säädettiin, alensin minä ostohintaa vastaavassa määrässä. Silloin kansa alkoi murista, ja Auringon Sulat sääsi vanhan hinnan, kieltäen ketään sitä alentamasta. Minulle hän tuomitsi sakkoa kaksi puntaa ja viisi sikaa — hyvin tunnettua oli näet, että minulla oli viisi sikaa. Ne näette tilikirjoihin vietyinä. Hawkins, joka on Fulcrum-yhtiön asiamies, sai ensin maksaa sakkona sikoja, sitten viinaa, ja kun hän yhä edelleen piti suurta ääntä, tuli armeija ja poltti hänen varastonsa. Kun minä kieltäysin myymästä, sakotti Auringon Sulat minua jälleen ja uhkasi polttaa varaston, jos vielä niskoittelisin. Niin myin kaiken, mitä hyllyillä oli, ja tuossa on laatikko täynnä arvotonta paperia. Minä ottaisin hyvin pahakseni, jos te maksaisitte minun palkkani paperissa, mutta oikein se olisi, vallan oikein. — Mitä on nyt tehtävä?"