Grief kohautti olkapäitään. "Täytyy tavata ensin tämä Auringon Sulat ja tutkia tilanne."
"Sitten on paras tavata hänet pian", neuvoi Jeremia. "Muutoin hän ennättää säätää koko joukon sakkoja teille. Niin hän haalii kokoon kaiken rahan koko valtakunnasta. Hänen hallussaan onkin kaikki, paitsi mitä ovat maahan kaivaneet."
3.
Palatessaan samaa tietä Grief näki palatsin edustalla olevain lamppujen valossa lyhyen, pyylevän herrasmiehen, sileänaamaisen, jäykistämättömään valkopukuun puetun. Oli juuri lähdössä; kukoistavan näköisenä hän astui, ja tutulta näytti hänen kylläinen käyntinsä. Grief tunsi hänet heti. Kymmenkunnassa Etelämeren satamassa hän oli tuon tavannut ennen.
"No, tavattiinpa taas, Cornelius Deasy!" huudahti hän.
"Ja ihan itse Grief, kas perhana", kuului vastaus, kun kättä lyötiin.
"Jos tulette alukselle, on siellä iiriläistä pullossa", lausui Grief.
Cornelius veti hartiansa taapäin ja otti jäykän asennon. "Ei käy nyt, herra Grief. Vanhat tavat jääneet. Hänen armollisen majesteettinsa, kuningas Tulifaun rahaministerinä ja ylituomarina, paitsi milloin kuningas itse hoitelee oikeuden kalpaa…"
Grief vihelsi hämmästyneenä. "Vai te se olette Auringon Sulat!"
"Minä käytän maankielistä nimitystä", oikaisi toinen. "Fulualea, jos suvaitsette. Kun en ole vanhoja hyviä aikoja unohtanut, on ikävä esiintyä viran puolesta. Mutta teidän on maksettava lailliset tullit kuten muidenkin kauppiaiden, joiden tarkoituksena on jaloilta polyneesialaisilta metsäläisiltä haalia voittoja — missä olinkaan? Niin, tehän olette rikkonut säännöksiä. Ehdoin tahdoin olette tullut Fitu-Ivan satamaan auringonlaskun jälkeen sytyttämättä laitatulia. Älkää keskeyttäkö. Omin silmin näin. Josta rikkomuksesta suoritatte sakkoa viisi puntaa. Onko teillä viinaa? Se oli vakava rikos. Eipä ole sopivaa panna satamamme merimiesten henkiä alttiiksi jonkun öljyhiukkasen takia. Johan kysyin: onko teillä viinaa? Kysyn satamamestarina."