"Koko joukko velvollisuuksia on hartioillanne", irvisteli Grief.
"Valkoisen miehen taakka. Kaupparosvot ovat osanneet nylkeä Tui Tulifauta, hyväsydämisintä hallitsijaa, joka Etelämeren valtaistuimilla on istunut ja kuninkaallisesta leilistä rommia särpinyt. Siksi minä, Cornelius — tai Fulualea, oikeammin — olen täällä oikeutta vartioimassa. Niin ikävä kuin onkin, täytyy minun satamamestarina langettaa teidät syylliseksi karanteenisäännösten rikkomiseen."
"Karanteeni?"
"Sellainen on satamatohtorin määräys. Ei mitään kanssakäymistä väestön kanssa, ennenkuin laiva on hyväksytty. Ajatelkaa, kuinka onnetonta olisi, jos sallisimme tuottaa tänne tuhkuria tai hinkuyskää. Kukapa suojaa jaloa, luottavaa polyneesialaista? Minä, Fulualea, Auringon Sulat, suoritan tätä tärkeää tehtävää."
"Kuka piru täällä on satamatohtorina?"
"Minä, Fulualea. Teidän rikoksenne on vakava. Sakoksi määrätään viisi laatikkoa ensiluokkaista Hollannin viinaa."
Grief nauroi herttaisesti. "Kompromissataan, Cornelius. Tulkaa kuunarille ryypylle."
Auringon Sulat hylkäsi tarjouksen ylväästi. "Tämä on lahjomisyritys. Minulle ei tule mitään. Tyydyn suolaan-leipääni. Ja miksi ette esittänyt laivapapereitanne? Tullipäällikkönä minä määrään teille sakkoa viisi puntaa ja kaksi lisälaatikkoa viinaa."
"Kuulkaas nyt, Cornelius. Leikki aikanaan, mutta tämä menee liian pitkälle. Ei tämä ole mikään Levuka. Minun tekisi mieleni kajauttaa teitä kuonoon. Ette te minua keritse."
Auringon Sulat astui taapäin levottomana. "Älkää yrittäkö väkivaltaa", uhkasi hän. "Oikein sanoitte, Tämä ei ole Levuka. Ja muistakaa myös, että Tui Tulifau ja kuninkaallinen armeija takanani voin teidät keritäkin. Te maksatte sakot heti, tai minä takavarikoin laivanne. Ette ole ensimmäinen. Tulihan se kiinalainen helmenostajakin, Peter Gee. Livahti satamaan rikkoen kaikkia säännöksiä ja nosti metelin muutamista pikku sakoista. Ei, ei luvannut maksaa, mutta sitä hän saa nyt rannikolla miettiä."