"Ette kai tarkoita…"
"Kyllä minä tarkoitan. Korkean virkani nimessä minä takavarikoin hänen kuunarinsa. Viides osa kuninkaallisesta armeijasta on nyt sitä vartioimassa. Se myydään jonakin päivänä tällä viikolla. Siinä on kymmenen tonnia simpukankuoria, ja miks'en minä voisi myydä sitä teille viinasta! Voin luvata pilkkahinnalla. Kuinka paljon teillä sitä olikaan?"
"Vieläkö enemmän te sitä haluaisitte?"
"Miks'en? Tui Tulifaun tarpeiksi. Loma-aikansa tässä täytyy touhuta hänen varastojaan täydentäen, sillä hän käyttelee niitä varsin vapaasti. Koko joukko päälliköitä maleksimassa ympärillään. Ikävää tämmöinen. Aiotteko maksaa sakot, herra Grief, vai onko ryhdyttävä tepsivämpiin toimenpiteisiin?"
Grief käännähti kärsimättömästi kantapäillään. "Te olette päissänne, Cornelius. Ajatelkaa ja tulkaa järkiinne. Vanhat rähjäys-ajat ovat menneet näiltäkin meriltä. Ette voi moisia temppuja enää tehdä."
"Jos on aikomuksenne mennä aluksellenne, niin säästän teiltä sen vaivan. Minä tunnen tuon lajin. Aavistin niskoittelunne. Ja ryhdyin sen johdosta toimenpiteisiin. Rannalla tapaatte miehenne. Alus on takavarikoitu."
Grief käännähti, vielä puoliksi uskoen, että toinen puhui leikkiä. Fulualea vetäytyi taas taapäin säikähtyneenä. Pimeässä ilmestyi hänen vierelleen iso mies.
"Sinäkö siellä, Uiliami?" sanoi Fulualea. "Täällä on toinen merirosvo. Ole apunani vankan kätesi voimalla, jättiläisveljeni."
"Terve, Uiliami", sanoi Grief. "Mistä alkaen hallitsee Fitu-Ivaa levukalainen vedenvietävä? Hän sanoo, että minun alukseni on otettu takavarikkoon. Onko totta?"
"Totta on", kumisi Uiliamin syvästä rinnasta. "Vieläkö teillä on sellaisia silkkipaitoja kuin oli Willie Smeellä? Tui Tulifau haluaisi sellaisen. On kuullut siitä puhuttavan."