"Tulkaa pois, täytyy mennä alukselle", sanoi Grief. "Tulee pimeä."
Kapteeni myöntyi, mutta veneen edetessä hän heristi perässä seisoen nyrkkiään rannalle päin. "Tästä teemme vielä tiliä, Narii", hän huusi. "Olette ainoa mies sakista, joka varastaa toisten miehiä." Hän istahti ja mutisi: "Mikähän sille Tai-Hotaurille tuli? Jotakin hän hankitsee, mutta mitä?"
4.
Veneen tullessa Malahinin viereen he kohtasivat Hermannin huolestuneen katseen. "Pohja putoo ilmapuntarista", ilmoitti hän. "Kyllä nyt tulee tuuli. Heitin tyyrpuurin ankkurin."
"Heitetään isokin", komensi kapteeni Warfield astuen johtamaan. "Ja vetäkäähän tämä vene kannelle; sitokaa se kiinni pohja ylöspäin."
Kaikkien kuunarien kannella oli kiireistä touhua. Ankkuriketjut kalisivat, toinen toisensa jälkeen ne vetivät ensin sisään, sitten heittivät toisen ankkurin. Ne, joilla kuten Malahinilla oli kolmas ankkuri, varustautuivat sen heittämään, kun näkyisi mistä päin tuuli tulisi.
Hyökyaaltojen möyrinä kasvoi yhä, vaikka laguuni oli peilikirkas.
Elon merkkiäkään ei rannalla, missä Parlayn talo kohosi hiekasta.
Veneet, kopra- ja simpukankuorikasat näyttivät oman onnensa nojaan
jätetyiltä.
"Kahdesta sentistä minä nostaisin ankkurit ja lähtisin", sanoi Grief. "Tekisin sen joka tapauksessa, jos olisi avoin meri. Mutta nuo pohjoisen ja idän riutat sulkevat meidät pussiin. Täällä on sittenkin parempi mahdollisuus selvitä. Mitä tuumaatte, kapteeni?"
"Olen samaa mieltä, vaikka laguuni ei olekaan mikään myllylampi tuulenpitoa varten. Ihmettelenpä mistäpäin se aikoo tulla. Halloo. Tuolla menee jo yksi Parlayn kopra-kasoista."
He näkivät ruohopeitteisen kasan kohoavan ja hajoavan, samalla kuin hyökyaalto nuolaisi hiekan sen harjalta sileäksi ja syöksyi eteenpäin laguuniin.