"Yli pärskähti", huudahti Mulhall. "Siinä on alkua kyllä. Taas tulee." Ja kasan jätteet lentelivät nyt rantahiekalle. Kolmas aalto työnsi niitä eteenpäin laguunia kohti.
"Jos tulisi tuuli, olisi viileämpi" mutisi Hermann. "Ei voi hengittää. Kuuma on. Olen kuiva kuin uuni."
Hän iski auki kookospähkinän isolla puukollaan ja tyhjensi sisällyksen suuhunsa. Toiset seurasivat esimerkkiä, pysähtyen sitten taas katsomaan erään Parlayn simpukkakasan menoa. Ilmapuntari osoitti nyt 29.50.
"Ollaan aika lähellä alimman paineen keskustaa", sanoi Grief reippaasti. "En ole koskaan mennyt tuuliaisen silmän läpi ennen. Siitä tulee kokemus lisää teillekin, Mulhall. Ja ilmapuntarin kiireestä päättäen tulee siitä iso kylläkin."
Kapteeni mörisi, ja kaikkien silmät kääntyivät häneen päin. Hän katseli kaukolaseilla pitkin laguunia kaakkoon.
"Tuolta se tulee", sanoi hän hiljaisesti.
Ei tarvittu enää laseja ilmiön näkemiseksi. Oudonkirjava kelmu näytti vedetyn yli laguunin. Sen rinnalla, yhtä nopeana, kulki palmujen kumarrus rannalla ja lentävien lehtien ryöppy. Tuulen etupäässä oli terävä nauha tummaa, tuulista vettä. Sen edellä joitakin tuulen heittämiä täpliä. Sen takana näytti olevan neljännesmailin laajuinen palsta tyyntä. Sitten seurasi tumma, tuuliväreinen aaltoliike, ja sen takana kuohui laguuni valkoisessa vaahdossa.
"Mikä tuo tyyni paikka on?" kysyi Mulhall.
"Tyyntä se on", vastasi kapteeni.
"Mutta se kiitää yhtä nopeasti kuin tuulikin."