"Otatteko minut mukaan?"
Grief nyökkäsi suostumukseksi.
"Ottakaa myös kirveitä ja vesureita", sanoi hän. "Sekä muutamia kirkkaita lyhtyjä. Ja katsokaa, että niissä on öljyä."
5.
Tuntia ennen auringonlaskua Wonder sivuutti pienen poukaman. Tuuli oli kiihtynyt, ja aallot alkoivat kohoilla. Riutta kuohui jo valkeana, mutta tuulen yllä oli vesi vain tummunut. Kun kuunari kohosi päin ja otti tuulen halkaisijan taa, työntyi vene ulos. Siihen hyppäsivät vyöhousuiset Santa Cruzin pojat kullakin kädessään pyssy. Denby, lyhdyt kädessä, hyppäsi perään. Grief pysähtyi laivan laidalle.
"Antakaa pimeä yö, kippari", hän pyysi.
"Saatte", vastasi kapteeni. "Ei tule kuuta eikä pilviä. Mutta tuuliaisia tulee."
Ennustus kohotti Griefin kasvoille riemun, joka kultasi päivänpaahtaman pinnan. Hän hyppäsi Denbyn rinnalle.
"Heittäkää irti", käski kapteeni. "Vetäkää isopurje kireälle, pyörä ympäri. Noin. Sitä suuntaa nyt!"
Wonderin purjeet täyttyivät, ja se lähti kiertämään Gaberaan, veneen kiitäessä kuuden airon vetämänä ja Griefin perää pitäessä rantaa kohti. Taitavasti hän ohjasi ahdasta, mutkittelevaa väylää pitkin, jota isompi alus ei olisikaan voinut kulkea, kunnes särkät ja matalikot olivat meren puolella ja he laskivat tyynenä loiskuttelevalle rannalle.