"Etelä, puoli länteen."
"Anna mennä lounaiseen. Joko on?"
"Oikein on."
Griffiths vertasi Amboy-niemen muuttunutta asentoa Willi-Vawin suuntaan.
"Vielä puoli-länteen."
"Puoli-länteen - on."
"Pidä siinä."
"Siinä on." Jacobsen luovutti rattaan raakalaiselle. "Pitää tämä suunta", hän varoitti. "Jos ei hyvä, minä lyö poikki pää."
Hän meni jälleen keulaan, toisen rinnalle, ja taas taajeni pilvikatto, tähtien loisto sammui ja uusi tuulenpuuska puhalsi.
"Pidä silmällä isoapurjetta", huusi Griffiths perämiehen korvaan, samalla tarkaten aluksensa liikkeitä. Se kallistui, alalaita ryyppäsi vettä hänen tutkiessaan tuulen voimaa ja harkitessaan sen helpotusta. Haalea merivesi, siellä täällä fosforivälkkeisenä, huuhteli hänen nilkkojaan ja polviaan. Tuuli vinkui kiivaasti, ja vantit sekä harusköydet vastasivat kuorossa Willi-Vawin kallistuessa yhä enemmän ja syöksähtäessä eteenpäin.