Sen päivän he pysyivät Kittiwakella ja odottivat vielä seuraavaan iltapäiväänkin. Kanootteja ei ilmestynyt. Ei mitään ihmiselämän merkkejä. Ei muunkaan elämän, paitsi joku kalan polskaus tai papukaijan kirkuna. Kerran myös iso perhonen, kaksitoista tuumaa siivenpäästä toiseen, leijaili heidän mastojensa yli vastapäiseen viidakkoon.
"Ei kannata lähettää venettä, ne eristävät sen", sanoi Grief.
Pankburn ei uskonut, vaan tarjoutui menemään yksin, uidenkin, jos ei saisi lainaksi pikku venettä.
"Ne eivät ole unohtaneet saksalaista risteilijää", selitti Grief. "Ja lyönpä vetoa, että rantapensaikko on väkeä täynnään. Mitä arvelette, herra Carlsen?"
Tämä vanha saarten seikkailija oli epäröimättä samaa mieltä.
Myöhään toisena iltapäivänä Grief komensi veneen vesille. Itse hän istuutui keulaan, suussa palava savuke ja lyhytlankainen dynamiittipuikko kädessään; hän aikoi ampua kaloja. Tuhdoille asetettiin puoli tusinaa winchesterejä. Albright, joka asettui peräsimen varteen, piti mauserinsa kätensä ulottuvilla. He soutelivat vihreää kasviseinää pitkin. Aika ajoin pysäytettiin airot, ja syvä hiljaisuus vallitsi.
"Kaksi guineaa yhtä vastaan vetoa, että tuo pensaikko on täynnä niitä", kuiskasi Albright.
Pankburn kuunteli vielä hetken ja hyväksyi vedon. Vähän myöhemmin he tapasivat parven punakaloja. Ruskeat soutajat pysäyttivät aironsa. Grief kosketti savukkeellaan lyhyttä sytytyslankaa ja heitti puikon. Niin lyhyt oli lanka, että puikko räjähti heti veteen satuttuaan. Samassa hetkessä riehahti pensaikko eloon. Hurjia kiljahduksia kuului, ja alastomia mustia olentoja tuli rantapuiden välitse kuin apinoita.
Veneessä oli joka pyssy koholla. Sitten seurasi odotus. Satakunta mustaa, joillakuilla vanhat snider-kiväärit, muilla aseina tomahawkeja, tulessa karkaistuja keihäitä ja luupäänuolia, oli rantapuitten suojassa. Ei sanaakaan puhuttu. Kumpikin puoli piti toistaan silmällä kahdenkymmenen jalan päästä yli veden. Vanha, silmäpuoli, pörhönaamainen musta nojasi snideriä lannettaan vasten pyssyn suu päin Albrightia, joka vuorostaan tähtäsi häntä mauserillaan. Tätä kuvaelmaa kesti muutamia minuutteja. Iskun saaneita kaloja nousi vedenpintaan, ja niitä räpiköi puolipökertyneinä pinnan alla.
"Selvä on, pojat", sanoi Grief tyynesti. "Laskekaa pyssyt ja yli laidan. Herra Albright, heittäkää tupakkaa tuolle silmäpuoli-peikolle."