Kun rapa-miehet sukelsivat kaloja ottamaan, heitti Albright puntin tupakkaa rannalle. Silmäpuoli nyökäytti päätään ja väänsi naamaansa ystävyyttä tarkoittavaksi. Aseet laskeutuivat, jouset heltisivät vireestä ja nuolet pistettiin viineen.
"Tunsivat tupakan", ilmoitti Grief heidän soutaessaan takaisin laivalle. "Saamme vieraita. Avatkaa yksi tupakkalaatikko, herra Albright, ja ottakaa esille joitakin kauppa-veitsiä. Tuossa on kanootti."
Vanha silmäpuoli, kuten päällikön ja johtajan sopi, souti esille yksin, antautuen vaaraan koko heimon puolesta. Kumartuessaan yli laidan häntä ylös auttamaan käänsi Carlsen päätään sanoen: "Ovat kaivaneet rahat esille, herra Grief. Tällä äijä-rehjulla on niitä lastillinen."
Silmäpuoli kiertyi kannelle irvistellen leppyisästi ja voimatta salata pelkoaan, jonka oli tukahduttanut, mutta jonka vallassa vielä oli. Hänen toinen jalkansa oli halvattu. Se johtui hirveästä arvesta, joka monta tuumaa syvänä juoksi lantiolta polveen asti. Vaatteita ei ollut minkäänlaisia, ei nauhanpätkääkään, mutta kymmenkunnasta kohdasta oli hänen nenänsä puhki ja joka reiästä törrötti luusta kiskottuja puikkoja, jotka rapisivat kuin piikkisian harjakset. Kaulan ympäri likaiselle rinnalle roikkuen oli kultapunnan rahoista tehdyt vitjat. Korvissa kellui hopeisia puolikruunuja, ja sierainten välisestä rustosta riippui iso Englannin penny, tahrainen ja vihreä, mutta selvästi tunnettava.
"Hoi, Grief", sanoi Pankburn erinomaisen tyynesti. "Te sanoitte, että nämä ymmärtävät vain koruja ja tupakkaa. Hyvä. Kuulkaapas nyt. He ovat löytäneet aarteen, ja meidän on vaihtokaupalla saatava se pois. Viekää koko miehistö sivulle ja selittäkää, että vain pennyjä otetaan vastaan. Ymmärrättekö? Kultaa ei huolita, hopeaa juuri suvaitaan. Pennyjä yksin halutaan."
Pankburn kävi kauppoja välittämään. Silmäpuolen nenässä olevasta pennystä hän antoi kymmenen tupakkapötkyä. Kun ne maksoivat David Griefille sentin kappale, oli kauppa huono. Mutta puolikruunusista antoi Pankburn vain yhden pötkyn. Kultavitjoja hän ei huolinut ollenkaan. Mitä enemmän hän torjui, sitä innokkaammin Silmäpuoli tyrkytti. Vihdoin, ilmeisesti kiusaantuneena ja kuin armosta suostuen, hän antoi kaksi pötkyä kymmenestä punnan rahasta.
"Minä kohotan teille hattuani", sanoi Grief illallista syötäessä.
"Asema on mainio. Te olette kääntänyt arvoasteikon ylösalaisin.
He pitävät nyt pennyä aarteena ja puntia arvottomina. Seuraus: he
piilottavat pennyt ja tunkevat meille kultaa. Pankburn, maljanne! —
Poika! — Toinen kuppi teetä herra Pankburnille."
7.
Seurasi kultainen viikko. Aamunkoitosta pimeään asti oli kanoottirivi kahdensadan jalan päässä. Se oli kuoleman raja. Kivääreillä asestetut rapa-merimiehet pitivät sitä siinä etäisyydessä. Vain yksi kanootti kerrallaan pääsi laivan sivulle ja vain yksi musta kerrallaan oli oikeutettu tulemaan yli laidan. Ja aurinkoteltan alla teki neljä miestä nyt kauppaa kaiket päivät. Vaihdon mittapuuna oli Pankburnin silmäpuolelle aluksi käyttämä asteikko. Viisi puntaa vastasi tupakkapötkyä; sadalla punnalla sai kaksikymmentä. Ja niin saattoi ihmissyöjä, joka kauppa-ilme kasvoillaan oli lyönyt pöytään tuhat dollaria kullassa, kiivetä veneeseensä hyvin tyytyväisenä kantaen neljänkymmenen sentin arvoista tupakkakääröä.
"Toivonpa, että tupakkamme riittää", mutisi Carlsen epäillen, kun toinen laatikko sahattiin kahtia.