"Poika! — Juomapähkinä", sanoi Pankburn.
"Siis Sydneyhin mennään", sanoi Grief. "Mihinkäs te sitten?"
"Tulen takaisin noutamaan niitä kahtasataa tuhatta", vastasi Pankburn. "Sillä välin rakennutan saarikuunarin. Myös haastan holhoojani oikeuteen tekemään tiliä siitä, miks'ei isäni rahoja minulle makseta. Näytän niille."
Hän ojensi käsivartensa, tarttui kahteen mustaan kokkipoikaan ja löi ne päänsä yllä yhteen kuin nostopainot.
"Hohoi! — Hellittäkää tuota etupuomin nuoraa", huusi Carlsen perästä, jossa isoapurjetta leviteltiin.
Pankburn laski maahan pojat, ja voittaen kahdella loikkauksella rapa-merimiehen tarttui köyteensä.
III.
FUATINON PIRUT.
1.
Etelämerellä risteilevistä kuunareistaan, jahdeistaan ja kuttereistaan piti David Grief enimmin Rattlerista. Se oli jahdintapainen 90 tonnin kuunari, niin nopeakulkuinen, että se oli tullut kuuluisaksi entispäivinä salakuljettaessaan opiumia San Diegosta Puget-salmelle, rosvotessaan hyljevarastoja Beringin merellä ja kuljettaessaan aseita Kaukaiseen Itään. Se oli ollut harmin ja närkästyksen aihe valtion virkamiehille, mutta merimiesten ilo ja valmistajainsa ylpeys. Vielä nyt, neljänkymmenen vuoden kuluttua, se oli yhä sama vanha Rattler, joka kykeni kiitämään samalla ihmeellisellä tavallaan, joka pakotti merimiehet näkemään, että he uskoisivat, ja aiheutti äkäisiä yhteentörmäyksiä sanoin ja käsin kaikilla satamarannikoilla Valparaisosta Manillan lahteen asti.