Grief viivytteli, laski sitten päreen, jolla oli aikonut sytyttää langan.
"Heitä!" kehoitti Vuohi-Mies.
Vieläkin Grief viivytteli.
"Jos ne pääsevät merelle, Suuri Veli, kuolee Naumoo kumminkin. Ja siellä ovat kaikki muutkin. Mitä merkitsee hänen henkensä niin monen henkeä vastaan?"
"Jos te heitätte dynamiittia tai ammutte laukauksenkaan, niin tapamme kaikki kannella olevat", huusi Raoul. "Minäpä voitin sinut, David Grief. Sinä et voi tappaa näitä ihmisiä, mutta minä voin. Suusi kiinni!"
Viime sanat hän lausui Naumoolle, joka huusi omalla kielellään ja jota Raoul ravisti niskasta saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta silloin tyttö kiersi molemmat kätensä hänen ympärilleen ja katsoi rukoilevasti ylös.
"Heittäkää, Grief, ja olkoot nuo kirotut. Ne ovat verisiä murhamiehiä ja niitä on kajuutta täynnään", huusi kapteeni Glass.
Hirtehinen, joka oli sidottu kuningattareen, käännähti puoliksi uhatakseen kapteenia pyssyllään, kun Tehaa piilopaikastaan laukaisi. Pyssy putosi miehen kädestä, ja kasvoillaan ällistynyt ilme hän vaipui kannelle kaataen mukanaan vanhan kuningattaren.
"Hei, käännös!" huusi Grief.
Kapteeni Glass ja kanakkimies käänsivät peräsimen, ja Rattlerin keula törmäsi päin kalliota. Keskilaivalla Raoul yhä rinnusteli Naumoon kanssa. Hänen veljensä juoksi keulasta häntä auttamaan, eivätkä Tehaan eikä Vuohi-Miehen laukaukset häneen osuneet. Kun Raoulin veli asetti pyssyn suun Naumoon kylkeä kohti, sytytti Grief päreestä sytytyslangan. Ja juuri kun hän molemmin käsin heitti alas ison dynamiittikäärön, kuului pyssyn laukaus. Naumoo kaatui kannelle samalla kertaa kuin dynamiitti putosi. Tällä kertaa oli sytytyslanka kohdallaan. Räjähdys tapahtui sinä hetkenä, jolloin dynamiitti putosi kannelle, ja se osa kantta katosi vieden mennessään Naumoon, Raoulin ja hänen veljensä.