Monet sosialistiveljistäni vastustivat aikomaani kaukomatkaa. Seuraava erään heikäläisen kirjoitus on luonteenomainen: "Sosialistien asialla ja miljoonilla kapitalismin sorron uhreilla on oikeutettuja vaatimuksia teidän elämäänne ja toimintaanne nähden. Jos te siitä huolimatta jäykkäniskaisesti ryhdytte yritykseenne, niin on teidän silloin, kun nielette suolavettä viimeisen kerran, ennen pohjaan painumistanne muistettava ainakin se, että me olemme panneet vastalauseemme."
Muuan maailmanrannan vaeltaja, joka osasi, jos sai tilaisuuden, kertoa "monista merkillisistä seikoista ja sattumuksista", kirjoitti sivun toisensa jälkeen innokkaasti pyrkien varsinaiseen asiaansa ja esitti sen lopuksi seuraavalla tavalla: "Vielä en ole tullut siihen asiaan, minkä vuoksi olen ryhtynyt teille kirjoittamaan. Mutta nyt tahdon ilmoittaa teille suoraan, että olen lukenut sanomista, että te ja pari muuta aiotte yrittää matkaa maailman ympäri pienellä viiden- tai kuudenkymmenen jalan aluksella. Mutta minä en jaksa uskoa, että mies, jolla on teidän tietonne ja kokemuksenne, yrittäisi sellaista, koska se aivan yksinkertaisesti olisi samaa kuin surman suuhun heittäytyminen. Ja vaikka henkenne säilyisikin jonkin aikaa, möyhentyisi koko olemuksenne — samoin kuin seuralaistenne — perin pohjin mainitunkokoisen aluksen alituisesta keikkumisesta, vaikka se olisikin varustettu patjapehmikkeillä, mitkä eivät ole tavallisia merillä." — Totisesti tosia sanat: "mitkä eivät ole tavallisia merillä". Se ystäväni totisesti tiesi, millaista on merillä. Hän sanoi itsestään: "Minä en ole maamoukka ja olen purjehtinut kaikilla vesillä ja valtamerillä." Ja hän lopetti kirjeensä seuraavasti: "Vaikka en tosin tahdo loukata teitä, täytyy minun kumminkin sanoa, että olisi sulaa hulluutta ottaa naisihminen mukaan edes lahden suulle sellaisella aluksella."
Ja kuitenkin kaikitenkin Charmian istuu tällä hetkellä, jolloin tätä kirjoitan, hytissään ja naputtelee kirjoituskonetta, Martin valmistaa meille parhaillaan päivällistä, Tochigi kattaa pöytää, Roscoe ja Bert ovat tilkitsemässä kantta, ja Snark ohjaa itse itseään, kulkee noin viisi solmua tunnissa vankassa aallokossa — eikä ole patjapehmikkeillä varustettu.
"Olemme nähneet sanomalehdestä aikomaanne matkaa koskevan pätkän ja tahtoisimme kernaasti tietää, haluaisitteko hyvää miehistöä. Meitä on täällä kuusi poikaa, kaikki pystyviä merimiehiä, hyvät todistukset sota- ja kauppalaivastosta, kaikki rehellisiä amerikkalaisia, kaikki 20-22 vuoden välillä. Tätä nykyä olemme rikaajina Union Iron Worksissa ja lähtisimme hyvin mielellämme purjehtimaan kanssanne." — Sellaiset kirjeet saivat minut todella suremaan sitä, ettei aluksemme ollut isompi kuin oli.
Ja näin kirjoittaa Charmianin jälkeen maailman parhain nainen matkatoveriksi: "Ellei teidän ole onnistunut saada kokkia, niin seuraisin hyvin mielelläni teitä sellaisena. Olen viidenkymmenen ikäinen nainen, terve ja vankka, osaan hyvin tehdä ne työt, mitkä vähämiehistöisessä Snarkissa on tarpeen, olen taitava keittäjä, minulla on meri- ja matkatottumusta, ja vaikka matkanne kestäisi kymmenen vuotta, olisin siitä enemmän mielissäni kuin siitä, että se loppuisi yhdessä."
4
Ensimmäinen maihinnousumme
"Merellä olo ei käy yksitoikkoiseksi", olin luvannut matkatovereilleni. "Valtameri vilisee elämää, se on niin täynnä elollisia olentoja, että joka päivä tapahtuu jotakin uutta. Melkein kohta sen jälkeen kuin olemme päässeet Golden Gatesta ja suunnanneet matkamme etelään, saamme iloita lentokaloista. Paistamme niitä aamiaiseksemme ja sitten pyydystämme bonitoja ja kultamakrilleja ja harppunoimme juoksiaisia liivaripuomilta käsin. Entä hait — siellä on haikaloja määrättömästi."
Pääsimme Golden Gatesta ja suuntasimme etelään. Kalifornian vuoret katosivat taivaanrannan taakse, ja aurinko paistoi päivä päivältä lämpimämmin. Mutta emme tavanneet lentokaloja, emme bonitoja emmekä kultamakrilleja. Valtameri osoittautui aivan elottomaksi. Milloinkaan en ollut purjehtinut niin autiolla merellä. Ennen olin aina tavannut lentokaloja samoilla leveysasteilla.
"No, samantekevää", sanoin silloin. "Odottakaahan, kunnes olemme sivuuttaneet Etelä-Kalifornian rannikon. Silloin saamme lentokalaseuraa."