Kello viideltä alettiin puhaltaa isoilla simpukkatorvilla. Kautta koko rannikon kiirivät kimeät äänet, mitkä johtivat mieleen muinaiset sotaluikut, ja ne herättivät kalastajat hoputtaen heitä valmistautumaan lähtöön. Me Snarkinkin väki nousimme, sillä oli mahdotonta saada unta torviniekkain synnyttämässä kamalassa metelissä. Meidän oli määrä mennä kivenheittokalastajaisiin, mutta meillä ei ollut suuria valmistuksia suoritettavana.
Kivenheittokalastus on tautai-taora alkuasukasten kielellä — tautai on "kalastusvehje" ja taora "heittää". Mutta sanayhtymä tautai-taora merkitsee "kivenheittokalastusta" sen tähden, että heittovehkeenä on kivi.
Kivenheittokalastus on ajokalastusta — ja tapahtuu seuraavasti. Kanootit asettuvat riviin sadan tai kahdensadan jalan päähän toisistaan. Jokaisen keulassa seisoo mies, jolla on lyhyessä köydessä monta naulaa painava kivi. Hän paiskoo lakkaamatta kiveä veteen: heittää ja vetää heti ylös — mahdollisimman kovasti polskuttaen. Kanootin perässä on toinen mies. Hän meloo kanoottia eteenpäin ja pitää huolta siitä, että kanootti on samassa linjassa kuin muut. Kanoottirivi etenee etenemistään, kohtaa toisen samanlaisen peninkulman tai kahden päässä, ja molemmat rivit liittyvät yhteen, niin että muodostuu kaari, minkä toinen pää ulottuu aivan rantaan. Kaari alkaa sitten supistua rantaa kohden, missä naiset ovat asettuneet veteen pitkään riviin, niin että heidän jalkansa ovat sulkuna, mikä estää säikähtyneiltä kaloilta pääsyn sille taholle. Määrätyssä silmänräpäyksessä, kun kaari on tarpeeksi supistunut ja sen ulkopää yhtynyt naisriviin, kiitää rannalta kanootti, ja laskee pitkän kookoslehtiverhostimen "nuotan" ympärille. Kalastus tapahtuu luonnollisesti aina laguunilla riutan sisäpuolella.
"Tres jolie", sanoi santarmi, merkeillä ja eleillä ilmoitettuaan, että tuhansia kaikenkokoisia kaloja saarrettaisiin maimasista haikaloihin — ja että kalat ahtautuisivat rantaan saakka.
Kivenheittokalastus tuntuu enemmän juhlatoimitukselta kuin arkipäiväiseltä ravinnon hankkimiselta. Ja sellaisia kalastajaisia Bora Boralla pannaan toimeen suunnilleen kerran kuukaudessa. Se on vanhoilta ajoilta periytynyt kalastustapa. Menetelmän keksijän nimeä ei jälkimaailma muista — siellä on aina kalastettu sillä lailla, sanovat alkuasukkaat. Mutta ei voi olla määrätyllä ihmetyksellä ajattelematta sitä muinaista villiä, jonka aivoissa ensimmäisen kerran syntyi sellaisen kalastamisen aate — helpon suurkalastustavan, mikä ei kysy koukkuja eikä verkkoja eikä atraimia, ja erään seikan miehestä tietää: hän oli radikaali. Ja voi olla varma siitä, että hänen vanhoilliset heimolaisensa pitivät häntä hölmönä ja anarkistina. Hän on varmasti joutunut kokemaan paljon pahempia vaikeuksia kuin nykyaikaiset keksijämme joutuvat. Viimeksimainittujen tarvitsee ainoastaan saada joku kapitalisti etukäteen vakuutetuksi siitä, että heissä on miestä keksijöiksi. Hänen sitävastoin täytyi etukäteen saada vakuutetuksi koko heimonsa, koska koetta oli mahdoton panna toimeen koko heimon myötävaikuttamatta. Saattaa varsin hyvin kuvitella, miten kuumia olivat alkeellisen saarimaailman neuvottelukokoukset, kun hän pani heimolaisensa pataluhiksi, vanhoiksi puupäiksi ja heimolaiset haukkuivat häntä kolloksi ja hulluksi ja väittivät hänen varmasti olevan Hölmölästä kotoisin. Taivas yksin tietää, miten monta hiusta häneltä on harmaantunut ja miten paljon sanoja hänen on pitänyt puhua, ennenkuin hänen vihdoinkin onnistui saada kyllin monta kannattajaa, niin että yrityksen saattoi toteuttaa. Joka tapauksessa yritys onnistui. Se kesti kokeen — se läpäisi. Ja voi olla varma siitä, että sen tapahduttua ei ollut olemassa ristinsielua, joka ei muka koko ajan olisi tietänyt, että se läpäisisi!
Hyvät ystävämme Tehei ja Bihaura, jotka panivat kalastajaiset toimeen meidän kunniaksemme, olivat luvanneet tulla meitä noutamaan. Olimme kajuutassa, kun huudettiin heidän olevan tulossa. Kiiruhdimme kannelle, ja hämmästys valtasi meidät nähdessämme saapuvan polynesialaisaluksen. Se oli pitkä kaksoiskanootti, minkä veneet oli liitetty toisiinsa niin pitkillä riu'uilla, että sangen leveä vesivyö jäi niiden väliin. Ja koko alus oli kaunistettu kukkasilla ja kullanvärisellä ruoholla. Kymmenen kukitettua amatsonia istui airoissa, ja kummassakin kanootissa seisoi voimakas perämies. Kaikki olivat koristeltu kullankeltaisista, purppuranpunaisista ja oranssivärisistä kukkasista valmistetuilla köynnöksillä, ja kaikilla oli tulipunainen pareu lanteilla. Kukkia oli kaikkialla — kukkia, kukkia, kukkia loputtomasti. Se oli värimässäystä. Kanoottien keulain varaan oli laadittu laiva, jolla Tehei ja Bihaura tanssivat, ja koko joukko viritti huumaavan tervehdyslaulun.
Kolme kertaa Snarkin ympäri soudettuaan kaksoiskanootti asettui sen sivulle, niin että Charmian ja minä pääsimme lavalle. Sitten mentiin kalastuspaikalle, soudettiin viisi peninkulmaa suoraan vastatuuleen. "Bora Boralla elämä on pelkkää riemua ja laulua", on sananpartena Seurasaarilla, ja saimme kokea, että todellakin oli niin. Kanoottilauluja, kalastuslauluja ja hai-lauluja laulettiin soudun tahtiin, ja jokainoa kuului kuoroon. Kerran huudettiin: "Mao!" — jolloin kaikki airoissa olijat alkoivat ponnistella aivan mielettömästi. Mao merkitsee "hai" ja valtameren tiikerien ilmestyessä näkösälle alkuasukkaat melovat hurjaa vauhtia rannalle, sillä he tietävät hyvin, että pedot voivat paiskata heidän heikot kanoottinsa kumoon ja niellä heidät itsensä. Luonnollisesti lähellämme ei ollut haikaloja, mutta mao-huutoa käytettiin kannustamaan soutajia niin kovaan ponnistukseen, kuin hait olisivat olleet kintereillä. "Hoe! Hoe!" oli toinen huuto, mikä pani meidät suorastaan lentämään pitkin vettä.
Tehei ja Bihaura tanssivat lavalla laulujen tai rytmikkäiden kättentaputusten tahdissa. Tapahtui myöskin, että airoilla koputettiin rytmikkäästi kanoottien kylkiin. Muuan nuori tyttö jätti aironsa, hypähti lavalle ja esitti hula-tanssin. Kesken tanssiaan hän kumartui ja painoi tervehdyssuudelman poskillemme. Osa lauluista — eli himineistä — oli uskonnollisia, ja sellaiset olivat erikoisen kauniita. Miesten syvät bassoäänet sulautuivat naisten alttoäänien ja korkeiden sopraanojen kanssa säveliksi, mitkä johtivat mieleen aivan urut. Toisaalta taas jotkut heidän lauluistaan olivat hyvin villejä — peräisin kristinuskon tuloa edeltäneiltä ajoilta.
Laulaen ja tanssien polynesialaiset isäntämme siis veivät meitä kalastusretkelle. Santarmi, Bora Boran ranskalainen hallitusmies, oli mukana perheineen omalla kaksoiskanootillaan, mitä hänen vankinsa soutivat. Sillä santarmi ei ainoastaan ole hallitusmies, vaan myöskin vanginvartija ja kun joku lähtee kalastamaan Bora Boran iloisella saarella, lyöttäytyvät kaikki joukkoon. Kymmeniä tavallisia ulkohankakanootteja souti seurassamme. Erään niemen takaa tuli iso purjekanootti myötätuulessa, ja uhkarohkeasti ulkohangalla seisten sen kolme nuorta miestä tervehti meitä mahtavalla rummunpärrytyksellä.
Lähellä seuraavaa, puolen peninkulman päässä olevaa nientä oli yhtymäpaikka. Warren ja Martin olivat ajaneet sinne suurveneellämme, eivätkä bora-boralaiset saattaneet kyllin ihmetellä, millä kummalla se kulki. Kanootit vedettiin hietikolle, ja kaikki nousivat maihin juomaan kookosmaitoa, laulamaan ja tanssimaan. Joukkoomme tuli jalan paljon lähistön asukkaita. Oli kaunista katsella, kun kukkaseppelein koristettuja tyttöjä saapui käsikkäin pari parin perästä pitkin rantaa.