Vielä valaistakseni Salomonin saarten oloja mainitsen, että Johnny toi Minotalle kaupaksi pirkkelin, suurpurjeen ja keulapurjeen, ja hintana oli pieni erä tupakkaa. Seuraavana päivänä saapui laivalle Billy-niminen päällikkö ja luovutti — myös vähäistä tupakkamäärää vastaan — maston ja puomin. Kaikki kuului suurveneeseen, minkä kapteeni Jansen oli ottanut villeiltä Minotan edellisellä retkellä. Vene oli Ysabelin saarella olevan Meringe-plantaasin omaisuutta. Yksitoista pestautunutta työmiestä, kaikki Maritalta, oli päättänyt paeta plantaasilta. Koska he olivat viidakkolaisia, he olivat aivan tottumattomia "suolaisella vedellä" eivätkä kyenneet hoitamaan venettä. Mutta he houkuttelivat kaksi San Cristovalin alkuasukasta, "tottunutta merimiestä", pakenemaan kanssaan. San Cristovalin miehet saivat ansaitun palkkansa. Heidän olisi pitänyt olla viisaampia. Päästyään varastamallaan veneellä onnellisesti Malaitalle viidakkolaiset hakkasivat luotsaajiltaan pään poikki vaivojen korvaukseksi. Sen veneen ja sen vehkeet kapteeni Jansen sai takaisin.
Enkä minäkään ollut "turhaan" tehnyt matkaa Salomonin saarille. Siellä vihdoinkin sain nähdä Charmianin mielen nöyryytettynä ja hänen naisellisuudestaan tuntemansa kuningatarylpeyden maan tomuun masennettuna. Se tapahtui Langa Langassa, ihmiskäsien luomalla saarella. Vaeltelimme siellä keskellä ujostelemattoman alastomia miehiä, naisia ja lapsia. Meillä oli revolverimme kädessä, venemiehistömme istui täysissä aseissa airojen ääressä, ja veneen perä oli käännetty maata vasten. Sotalaivan viidakkolaisille antama läksy oli siksi tuoreessa muistissa, ettei meidän tarvinnut pahasti pelätä hyökkäystä. Kiertelimme siis kaikkialla katselemassa ja saavuimme mahtavalle puunrungolle, mikä oli asetettu sillaksi matalan kanavansuun poikki. Silloin mustat asettuivat tielle tiheäksi muuriksi ja kieltäytyivät laskemasta meitä eteenpäin. Pyysimme selittämään, minkä tähden meitä estettiin. Mustat vastasivat, että me kyllä pääsisimme sillan yli. Emme käsittäneet heitä. Silloin he selittivät selvemmin. Kapteeni Jansen ja minä olimme miehiä, ja sentähden me pääsimme eteenpäin. Mutta ainoakaan "Mary" ei saanut edes kahlata kanavan poikki sillan lähitse, saati kulkea sillan yli. "Mary" merkitsee naista Etelämeren englannissa. Charmian oli Mary. Hänelle silta oli tabu… Oi miten rintani paisui ylpeydestä! Vihdoinkin oli miehinen arvoni päässyt täysiin oikeuksiinsa. Minä kuuluin sukupuoleen, jolla oli herruus ja valta, me olimme MIEHIÄ — ja me saimme kulkea suoraan sillan yli, mutta hänen täytyi tehdä kiertomatka veneellä.
Kaikki tietävät Salomonin saarilla, että kuumekohtaukset usein aiheutuvat mielenliikutuksesta. Puoli tuntia sen jälkeen kuin Charmiania oli kielletty kulkemasta sillan yli, hänet saatettiin nopeasti Minotalle, käärittiin viltteihin ja hänelle annettiin annos kiniiniä. En tiedä, minkälaatuisia mielenliikutuksia Wada ja Nakata samaan aikaan olivat joutuneet kokemaan — joka tapauksessa hekin sairastuivat kuumeeseen samana päivänä. Salomonin saaret saisivat totisesti olla terveellisempiä kuin ovat!
Kuumekohtauksensa kestäessä Charmian sai myös mätähaavan. Silloin mitta oli täysi. Snarkilla olivat sen vitsauksen uhreiksi joutuneet kaikki paitsi hän. Minä olin jo uskonut menettäväni toisen jalkani erään erittäin pahalaatuisen mätähaavan vuoksi. Henryllä ja Teheillä, molemmilla tahitilaisilla matruuseillamme, oli ollut useita. Wada saattoi laskea haavojensa lukumäärän pariksikymmeneksi, ja Nakatalla oli ollut kolme tuumaa pitkiä haavoja. Martin oli ollut aivan varma siitä, että saisi luumädän lukemattomista mikrobeista, mitkä olivat valinneet hänen säärensä tyyssijakseen. Mutta Charmian oli tähän asti säilynyt. Ja moinen pitkäaikainen erikoisoikeus oli herättänyt hänessä eräänlaisen ylenkatseen meitä muita kohtaan. Hänen minänsä tunsi itsensä siinä määrin imarrelluksi, että hän eräänä kauniina päivänä hyvin häveliäästi uskoi minulle salaisuuden, että koko seikka varmaankin riippui veren puhtaudesta. Ja koska meillä kaikilla muilla oli haavoja, mutta hänellä ei ollut — niin… No niin — nyt hän kumminkin makasi vuoteessa ihossaan hopeadollarin kokoinen haava, ja verensä puhtauden avulla hän sai sen parannetuksi monta viikkoa kestäneellä huolellisella hoidolla. Tätä kirjoittaessani hän vakuuttaa lujasti uskovansa elohopeakloridin ihmeitätekevään voimaan. Martin vannoo, että jodoformi on parasta. Henry käyttää laimentamatonta sitruunamehua. Ja minä puolestani uskon, että kun elohopeakloridi vaikuttaa liian hitaasti, on parhainta vuorotellen käyttää sitä ja vetysuperoksidiliuosta. Salomonin saarilla on valkoisia miehiä, jotka panevat kaiken luottamuksensa boorihappoon, ja sellaisia, jotka käyttävät haavalääkkeenään aivan yksinomaan lysolia. Minullakin on heikkouksia erästä varmaa yleislääkettä kohtaan — ja se lääke on Kalifornia.
Jatkoimme purjehdusta laguunilla Langa Langasta eteenpäin, keskellä mangrovepuita kasvavia rämeikköjä pitkin väyliä, mitkä olivat tuskin laivamme levyisiä. Sivuutimme riutalla olevat Kalokan ja Aukin kylät. Kuten Venetsian perustajat olivat "suolaisen veden miehetkin" alkuaan pakolaisia manterelta. Ollen liian heikkoja muuten pitämään puoliaan olivat kyläverilöylyistä pelastuneet asukasten rippeet paenneet laguunin hiekkasärkkien turviin. Ja nämä hiekkasärkät he rakensivat saariksi. Heidän täytyi hankkia toimeentulonsa merestä, ja heistä tuli pian "suolaisen veden miehiä". He perehtyivät kalojen ja kuoriaisten pyytämiseen ja valmistivat itselleen koukkuja ja siimoja, verkkoja ja muita kalastusvehkeitä. He paransivat kanoottien muotoa. Kun heillä ei ollut tilaisuutta vaellella maissa ja he viettivät kaiket aikansa veneessä, heistä kehittyi voimakaskätistä ja leveäharteista väkeä, jolla oli hento vyötärö ja hoikat jalat. Merenrannikon valtius teki heidät rikkaiksi: sisämaan kauppa kulki suurelta osalta heidän käsiensä kautta. Mutta heidän ja viidakkolaisten välillä vallitsee ikuinen vihollisuus. Ainoa pysähdys keskinäisissä taisteluissa tapahtuu kauppapäivinä, mitkä ovat määrättyinä aikoina, tavallisesti kahdesti viikossa. Viidakkolaisten naiset ja rannikkolaisten naiset hoitavat vaihtokaupan. Sadan jaardin päässä viidakossa vaanivat viidakkolaiset täysissä aseissa, ja rantavedellä olevissa kanooteissa pitävät puolestaan vahtia "suolaisen veden miehet". Hyvin harvoin rikkuu kauppapäivien rauha. Viidakkolaiset pitävät liian paljon kalasta, ja kalastajaväki tarvitsee kasvimaailman tuotteita, joita ei voida viljellä heidän tiheästirakennetuilla ja liika-asutetuilla pikku saarillaan.
* * * * *
Kolmenkymmenen peninkulman päässä Langa Langasta saavuimme Bassakanna-saaren ja manteren väliselle väylälle. Siellä meidät tapasi tyven pimeän tullessa, ja miehistö souti hikoillen suurvenettä, koettaen hinata laivaa väylän läpi. Mutta vuorovesi oli vastassamme. Keskiyön aikaan kohtasimme puolisalmessa Eugenien, ison värväyskuunarin, jota kaksi suurvenettä hinasi. Sen päällikkö, kapteeni Keller, voimakas kahdenkymmenenkahden ikäinen saksalainen, tuli laivallemme "pakinoimaan", ja silloin saimme kuulla Malaitan viime uutiset. Häntä oli onnistanut: hän oli saanut kaksikymmentä työmiestä Fiun kylästä. Hänen siellä ollessaan oli tapahtunut katala salamurha, jollaiset olivat hyvin tavallisia. Murhattu oli nuori mies, niin sanottu "suolaisen veden viidakkolainen" — puoleksi kumpaakin väestöryhmää: asui meren rannalla, mutta ei saarella. Kolme viidakkolaista oli tullut hänen luokseen hänen työskennellessään puutarhassaan. Ne käyttäytyivät ystävällisesti ja esittivät hetken kuluttua haluavansa kai-kaita ruokaa. Nuori mies teki tulen keittääkseen taroa. Hänen ollessaan kyyryssä kattilansa ääressä muuan viidakkolaisista ampui häntä päähän. Hän kaatui suulleen tuleen, jolloin murhaajat iskivät keihään hänen ruumiinsa läpi ja väänsivät sitä niin, että varsi katkesi!
"Enpä totisesti tahtoisi tulla ammutuksi sniderkiväärillä", sanoi kapteeni Keller. "Mies sai hirveän reiän päähänsä — siitä olisi mahtunut ajamaan hevosilla ja vaunuilla."
Muuan toinen Malaitalta kuulemani "urotyö" oli erään vanhan miehen murha. Joku viidakkolaispäällikkö oli kuollut luonnollisen kuoleman. Mutta viidakkolaiset uskovat, ettei kuolema milloinkaan voi olla luonnollinen. He eivät ole kuulleetkaan kenenkään kuolleen luonnollista kuolemaa. Heidän ainoa kuolintapansa on kuolla kuulasta, kirveeniskusta tai keihäänpistosta. Jos joku kuolee muulla tavalla, on aivan selvää, että kysymyksessä on noituus. Ja kun siis päällikkö kuoli, oli hänen heimonsa sitä mieltä, että joku määrätty suku oli rikollisesti toimittanut hänet päiviltä. Koska oli aivan samantekevää, mikä suku surmattaisiin rangaistukseksi, valittiin sellaiseksi muuan yksiksensä asuva vanha mies. Se helpotti seikkaa suuresti. Vanhuksella ei myöskään ollut kivääriä puolustusaseena. Ja lisäksi hän oli sokea. Mutta ukko sai vihiä suunnitelmasta ja varusti itselleen paljon nuolia. Kolme uljasta soturia, joista jokaisella oli sniderkivääri, teki hyökkäyksen häntä vastaan iltahämärissä. Koko yön sankarit taistelivat miehuullisesti vanhusta vastaan. Kohta kun he liikahtivat viidakossa, niin että kuului kahinaa, ukko ampui nuolen siihen suuntaan. Mutta aamulla, kun ukolta oli mennyt viimeinenkin nuoli, urhokolmikko hiipi hänen kimppuunsa ja ampui hänet hengiltä.
Aamu tapasi meidät turhaan ponnistelemassa salmen läpi. Emme päässeet tuumaakaan eteenpäin. Lopulta teimme aivan epätoivon vallassa käännöksen, laskimme merelle ja purjehdimme kauniin kierroksen Bassakannan ympäri päämääräämme Maluun. Malun ankkuripaikka oli oikein hyvä, mutta se oli rannan ja vedenpäällisen riutan välissä, ja joskin sinne oli helppo päästä, oli poispääsy sitä vaikeampi. Pasaatituulen suunta pakotti luovimaan, riutan äärimmäinen kärki oli hyvin pitkä ja vain vähän veden alla, ja voimakas virta veti alituisesti sitä kohden.