Nykäisin. Voi taivaan luoja — hammas oli irti! Se heltisi silmänräpäyksessä. Heilutin voitonriemuisesti hammasta pihdeissä pääni päällä.

"Pankaa se takaisin — oi olkaa kiltti ja pankaa se takaisin", rukoili
Martin. "Se kävi aivan liian nopeasti, niin etten ennättänyt näpätä."

Ja kiinalaisukko poloinen sai istua tuolillaan, ja minä asetin hampaan muka takaisin paikoilleen ja vedin sen uudelleen "irti". Martin näppäsi. Se oli tehty! Olinko tyytyväinen? Ylpeä? Totisesti. Metsästäjä ei ole milloinkaan ollut ylpeämpi ensimmäisestä hirvensarvikruunustaan kuin minä olin kiinalaisukon kolmijuurisesta hampaasta…

Seuraava potilaani oli tahitilainen merimies. Hän oli pienikasvuinen ja aivan menehdyksissä hirveästä hammassärystä, mikä oli kiduttanut häntä yötä päivää. Avasin ensin ikenen lansetilla. En tietänyt oikein, miten silloin oli meneteltävä, mutta tein sen kuitenkin kaikitenkin. Kiskoin kauan ja kiskoin voimakkaasti. Mies oli sankari, hän valitti äänekkäästi, ja luulin hänen pyörtyvän — mutta hän piti suutaan avoinna ja antoi minun jatkaa, ja vihdoin siitä selviydyttiin.

Senjälkeen olin valmis kohtaamaan mitä tahansa hampaanottouralla — olin juuri sellaisessa mielentilassa, mikä edellytti Waterloota, ja se tulikin. Sen nimi oli Tomi. Tomi oli oikein iso ja väkevä, pahamaineinen pakana. Sanottiin hänen tehneen hirmutöitä. Muun muassa hän oli lyönyt nyrkiniskulla hengiltä kaksi vaimoistaan. Hänen isänsä ja äitinsä olivat olleet ihmissyöjiä. — Kun hän oli istuutunut ja työnsin pihtejä hänen suuhunsa, hän oli melkein yhtä pitkä kuin minä seisoallani. Isokasvuiset, väkivaltaisuuteen taipuvaiset miehet ovat usein jonkin verran kärsimättömiä, niin että tunsin hieman epäröintiä potilastani kohtaan. Charmian tarttui hänen toiseen käsivarteensa, ja Warren tarttui toiseen. Ja sitten se alkoi. Samassa silmänräpäyksessä kuin pihdit puristuivat hampaan ympärille, mies tarrasi hampaillaan pihteihin, ja samalla hänen molemmat kätensä tekivät tiukan heilahduksen ja tarttuivat käteeni. En kuitenkaan hellittänyt otettani, eikä hän hellittänyt otettaan. Charmian ja Warren eivät myöskään hellittäneet otettaan. Painiskelimme sillä lailla ja laahauduimme jättiläisen mukana ympäri huonetta.

Meitä oli kolme yhtä vastassa, ja miehen pakottavaan hampaaseen tarrannut otteeni oli varmasti voimakas ja tuskallinen, mutta kaikesta siitä huolimatta hän suoriutui kamppailusta voittajana. Pihdit heltisivät ja kalahtivat kovasti hänen ylähampaihinsa. Kohta sen jälkeen pihdit lensivät hänen suustaan, ja hän kavahti koko pituuteensa päästäen hirvittävän ulvonnan, mikä oli jähmetyttää veremme. Peräännyimme kaikki kolme odottaen surmaniskua, mutta ulvova villi, joka oli niin pahassa maineessa verenhimostaan, vajosi kohta takaisin tuoliin. Hän tarttui molemmin käsin päähänsä ja valitti, valitti, valitti valittamistaan. Eikä häntä millään saanut järkiinsä. Minä luonnollisesti olin veijari! Kivuton hampaanvetoni oli pelkkää petosta ja kehno ja kurja kuje!… Mutta olin niin innostunut miehen hampaan vetämiseen, että olin melkein valmis lahjomaan hänet saadakseni tehdä uuden yrityksen. Mutta sellaista menettelyä ei ammattiylpeyteni sentään hyväksynyt, ja annoin miehen mennä menojaan hammas suussaan — ainoa tapaus tähän asti, missä olen epäonnistunut sen jälkeen kuin olen saanut kunnollisen otteen. Sittemmin minun ei ole milloinkaan tarvinnut jättää hammasta potilaani suuhun. Tässä aivan tuonaan tein pitkän luovailupurjehduksen voimakkaassa vastatuulessa käydäkseni vetämässä erään naislähetyssaarnaajan hampaan. Ennen Snarkin matkan päättymistä kenties vielä paikkaan hampaita ja asetan irtohampaitakin!

* * * * *

Eräs lääkäri Fidzi-saarilla sanoi, että se oli yaw-ihottuma.

* * * * *

Onnettomuudekseni sain Tahitilla Snarkille ranskalaisen merimiehen, joka merelle ennätettyämme osoittautui potevan ilkeätä ihotautia. Snark oli niin pieni alus ja elämämme niin perheenomaista, ettemme voineet suvaita miestä seuraamme. Mutta ennenkuin pääsimme maihin ja eroon miehestä, minun oli pakko ruveta hänen lääkärikseen. Tutkin kirjojani ja annoin hänelle hoitoa — peseytyen aina sen jälkeen hyvin tarkasti antiseptisiä aineita käyttäen. Tutuilaan tultuamme emme kuitenkaan päässeet hänestä. Satamalääkäri selitti, että miehen oli oltava karanteenissa, ja kielsi laskemasta häntä maihin. Mutta Apiassa, Samoalla, minun onnistui saada hänet Uuteen Seelantiin matkustavaan höyrylaivaan. Siellä Apiassa moskiitot pitelivät pahoin pohkeitani, ja myönnän raapineeni kihelmöiviä puremia — kuten olin tehnyt tuhansia kertoja ennen. Niihin aikoihin, jolloin saavuimme Sawaiin saarelle, oli toisen nilkkani sisäsivulle ilmestynyt pieni haava. Luulin sen aiheutuneen hankautumisesta ja kirpeästä savusta, mitä huokui kuumasta laavasta, jolla paljon kävelin. Pieni voitelu parantaisi sen pian — niin luulin. Voide todellakin paransi haavani, mutta pian senjälkeen tuli merkillinen tulehdus, vastamuodostunut uusi iho putosi pois ja sen alta ilmestyi näkyviin entistä isompi haava. Sellaista toistui monta kertaa. Joka kerralla kasvoi uusi iho, sitten tuli tulehdus, ja haava suureni. Sekä hämmästyin että kävin levottomaksi. Olin aina pitänyt kudoksiani erikoisen helposti parantuvina, mutta nyt minuun oli tarttunut jokin sellainen, mikä ei ottanut parantuakseen. Päinvastoin ihoa syöpyi päivä päivältä yhä enemmän, ja mätä rupesi kalvamaan varsinaista lihaa.