Purjeita vähennettiin aikaisin iltapäivällä, ettei sattumalta purjehdittaisi yöllä ohitse. Toisen koiranvahdin aikana näytti miehistö taas tyytyväisyyttään. Maata oli nyt lähellä, ja kaikki vastukset olisivat ohitse seuraavana aamuna.
Aamu valkeni polttavassa auringonpaisteessa. Kaakkoispasaadi oli kääntynyt itäiseksi ja kuljetti laivaa kahdeksan solmun vauhdilla. Kapteeni merkitsi lokin mukaan ja laskettuaan jotensakin paljon ajautumisen varalle, ilmotti, että Moerenhout-saari oli enintään kymmenen penikulman päässä. Pyrenees purjehti ne kymmenen penikulmaa ja vielä kymmenen lisäksi, mutta tähystäjät mastokoreissa eivät nähneet muuta kuin alastoman, auringon valaiseman meren.
— Mutta täällä pitää olla maata, sen vannon! huusi kapteeni heille puolikannelta.
Mc Coy hymyili lempeästi, mutta kapteeni vilkui ympärilleen kuin mieletön, sai käsiinsä sekstanttinsa ja teki kronometrihavainnon.
— Tiesinhän, että olin oikeassa! Hän melkein karjui, saatuaan merkitsemisen valmiiksi. — Kaksikymmentä yksi, viisikymmentä viisi eteläistä, yksi, kolmekymmentä kuusi, kaksi läntistä. Siinä näette. Me olemme kahdeksan penikulmaa tuulen puolella vielä. Mitä lukuja te saitte, herra Konig?
Ensimmäinen perämies katsoi hetkisen omiin numeroihinsa ja sanoi matalalla äänellä:
— Kaksikymmentä yksi, viisikymmentä viisi, mutta minun pituusasteeni on yksi, kolmekymmentä kuusi, neljäkymmentä kahdeksan. Se asettaa meidät huomattavasti alapuolelle…
Kapteeni ei välittänyt hänen numeroistaan, katsoi niitä niin halveksuvasti vaieten, että herra Konig puri hammasta ja nieli kirouksensa.
— Alenna, määräsi kapteeni ruorimiehelle. — Kolme viivaa, mutta pysy siinä.
Sitten hän laski numeronsa vielä kerran. Hiki tippui hänen kasvoiltaan. Hän käänteli viiksiään, huuliaan ja kynäänsä tuijottaen numeroihinsa kuin aaveisiin. Äkkiä hän tarttui paperiin, rutisti sen kourassaan ja polki jalkoihinsa. Herra Konig hymyili vahingoniloisesti ja kääntyi poispäin, kun kapteeni nojasi kajuuttaa vasten eikä puoleen tuntiin puhunut sanaakaan, katseli vain tuulen alapuolelle, kasvoillaan miettivän toivottomuuden ilme.