— Hyvä on, se kieppuu ympäri. Mc Coy katsoi veteen laidan ylitse. —
Pehmeätä valkoista hiekkaa. Parempaa ei voisi saada, oikein hieno lava.
Kun Pyrenees kääntyi ympäri perä pois tuulesta, kohosi kokasta kauhea paljous savua ja liekkejä. Kapteeni Davenport jätti ruorin melkein tukehtuneena. Hän hoiperteli sen veneen kokkaköydelle, joka oli aivan looringin alla, ja katsoi Mc Coyhin, joka seisoi hänen vieressään, antaakseen hänen mennä ensin.
— Ei, te ensiksi, huudahti kapteeni, tarttui hänen hartioihinsa ja melkein heitti hänet laidan ylitse. Mutta savu ja liekit olivat niin kauheita, että hän seurasi heti Mc Coyn kintereillä, ja molemmat miehet luisuivat käsillään köyttä myöten alas veneeseen. Eräs merimies kokassa katkaisi köyden puukollaan ilman käskyä. Airot, jotka olivat valmiina, laskettiin veteen ja vene syöksyi eteenpäin.
— Ihana lava, mutisi Mc Coy katsahtaen taakseen.
— Niin, ihana lava, kiitos siitä teille! kuului vastaus.
Kolme venettä ohjasi valkeata koralliriuttaa kohti, jonka takana kokospalmumetsän suojassa näkyi puoli tusinaa ruohomajoja ja parikymmentä hämmästynyttä alkuasukasta tuijottamassa silmät selällään palavaa laivaa.
Veneet raapaisivat pohjaa ja he astuivat valkoiselle rannalle.
— Ja nyt, sanoi Mc Coy, saan ruveta tuumimaan, miten pääsen takaisin
Pitcairniin!