— Suuri Luoja! kuulivat he hänen huudahtavan ja ryntäsivät sisään ja näkivät hänen tuijottavan ilmapuntariin, joka näytti kahtakymmentä yhdeksää ja kahtakymmentä.
Sitten he jälleen palasivat ulos tarkastamaan tuskallisina merta ja taivasta. Myrsky oli tauonnut, mutta taivas pysyi synkkänä. Molemmat kuunarit, kolmannen seuraamana, pyrkivät jälleen särkkää kohti kaikki purjeet levällään. Tuulen suunnan muutos sai heidät hellittämään purjeita, mutta viisi minuuttia myöhemmin tuli vastakkaiselta taholta toinen tuulenpuuska ja ajoi ne jälleen merelle. Tyrskeiden pauhu oli kova, kumea ja uhkaava ja hirveä aalto nuolaisi rantaa. Salama välähti heidän silmissään kirkastaen mustan päivän ja jyrinä läheni heitä rämisevänä.
Toriki ja Levy lähtivät juoksujalassa tavottamaan venettään, jälkimmäinen läähättäen kuin kauhunlyömä virtahepo. Kun heidän veneensä liukuivat ulos laguunin väylästä, kohtasivat he Aorain veneen. Sen perässä seisoi Raoul huudellen miehilleen rohkaisevia sanoja. Hän ei saanut helmeä pois mielestänsä ja nyt hän oli matkalla tarjotakseen Mapuhille tuon vaaditun talon.
Hän astui maalle sellaisen ukkosen jyrinän ja sateen pauhussa, ettei nähnyt Huru-Hurua ennenkuin törmäsi kiinni häneen.
— Myöhäistä! huusi Huru-Huru. — Mapuhi möi sen Torikille tuhannesta neljästä sadasta Chilistä ja Toriki möi sen Levylle kahdestakymmenestä viidestä tuhannesta frangista. Ja Levy myö sen Ranskassa sadasta tuhannesta frangista. Onko teillä tupakkaa?
Raoul oli tyytyväinen. Hänen ei enää tarvinnut huolehtia helmestä eikä se asia häntä kiusannut, vaikkei hän saanutkaan helmeä. Ei hän siltä Huru-Huruunkaan luottanut. Mapuhi kyllä oli voinut myydä sen neljästätoista sadasta, mutta että Levy, helmien tuntija, olisi maksanut kaksikymmentä viisi tuhatta, se oli liian suuri vale. Raoul päätti kysyä kapteeni Lynchiltä asian laitaa, mutta kun hän tuli vanhan merikarhun asunnolle, seisoi mies tuijottamassa suurin silmin ilmapuntaria.
— Katsokaa, mitä se näyttää! kehotti kapteeni kiihkeästi pyyhkien lasejaan ja jälleen tuijottaen lasiin.
— Kaksikymmentä yhdeksän ja kymmenen, sanoi Raoul. — Minä en ole koskaan nähnyt sitä noin alhaalla.
— Sen minä uskon, sanoi kapteeni lyhyesti. — Viisikymmentä vuotta, poikana ja miehenä, kaikilla maailman merillä — enkä ikinä ole nähnyt sen vaipuvan tuohon. Kuulkaa!
He seisoivat hetken kuunnellen, kun myrsky pauhasi ja pudisteli taloa. Sitten he menivät ulos. Tuulispää oli sivuuttanut ja he voivat nähdä Aorain penikulman päässä hyppimässä ja keinumassa mielettömän hurjasti hirveässä meressä, jonka aallot syöksyivät jättimäisinä vyöryinä koillisesta ja syöksyivät koralliriutalle. Eräs veneen miehistä osotti väylän suuta ja ravisti päätään. Raoulin silmät noudattivat suuntaa, mutta hän näki vain meren kuohuvan myllerryksen.