Melu hiljeni. Ihmiset lakkasivat lyömästä vetoja. Kallistellen, hyppien puolelta toiselle lensivät reet villisti heitä kohti. Vaikka Louis Savoy'n etumainen koira kulkikin heti Harringtonin reen takana, oli ranskalaisen kasvojen ilme toivoton.
Harringtonin suu oli tiukasti suljettu. Hän ei katsonut oikeaan eikä vasempaan. Hänen koiransa nelistivät säännöllisessä tahdissa pitkin tietä, ja Wolf Fang pää alaspäin painettuna ympärilleen katsomatta vei suurenmoisesti tovereitaan.
Forty Mile pidätti hengitystään.
Ei kuulunut pienintäkään ääntä paitsi jalasten kitinää ja piiskojen vinkumista. Äkkiä kajahti ilmassa Joy Molineau'n ääni!
— Hei! Hei! Wolf Fang! Wolf Fang!
Wolf Fang kuuli. Se jätti yhtäkkiä tien ja lähti suoraan emäntänsä luo.
Valjakko seurasi sitä, reki kaatui äkkiä ja Harrington lensi lumeen.
Savoy kiisi ohi kuin salama. Harrington hyppäsi jaloilleen ja näki
hänen lentävän poikki joen ilmoituskonttoriin.
— Niin, Louis Savoy ajaa todella hyvin — selitti Joy Molineau tällä välin virkamiehelle. — Hän voittaa.
Ja hän voitti.
TEIDEN EROTESSA.
"Minun täytyy tämä kaupunki jättää ja sinut, armaani, tänne heittää —"