— He, mies ja poika, eivät olleet rehellisesti jakaneet hänen kanssaan, kertoi hän: eivät olleet jättäneet hänelle jauhoja kolmeksikaan päiväksi. Hän keitti joka yö kupissaan mokkasiinien palasia ja söi niitä. Mutta mokkasiineista oli jälellä vain vähän. Hän oli merenrannalta ja kertoi meille siitä Passukin välityksellä, joka puhui hänen kieltään. Hän oli vieras Yukonilla, eikä tiennyt tietä, mutta hänen kasvonsa olivat käännetyt Pelly'n. Kuinka pitkä oli matka? Kaksi päivää? Kymmenen? Sata? — hän ei tiennyt, mutta meni Pelly'n. Takaisin palaaminen oli mahdoton, täytyi siis kulkea vain eteenpäin.
— Hän ei pyytänyt ruokaa, sillä hän näki, että myöskin me olimme vaikeassa asemassa. Passuk katsoi minuun ja mieheen epäröiden ikäänkuin naaraspeltopyy, jonka poikue on vaarassa. Silloin käännyin häneen ja sanoin: — "Tämä mies on ryöstetty. Minä annan hänelle osan varastostamme". Näin, että Passukin silmissä vilahti hetkeksi mielihyvä. Hän katsoi kauan mieheen ja minuun, hänen suunsa oli suljettu ja päättäväinen.
— Ei, — sanoi hän. — Suolainen Vesi on täältä kaukana, mutta kuolema lähellä. On parempi, jos se ottaa tämän vieraan miehen ja menee ohi minun Charley'ni!
— Mies meni Hiljaisuuden maan kautta Pelly'n. Sinä yönä itki nainen.
En koskaan ollut nähnyt hänen itkevän tähän saakka…
— Eikä se johtunut savusta, sillä puut olivat kuivia. Ihmettelin hänen suruaan ja ajattelin, että naisen sydän pehmeni tien pimeydestä ja kärsimyksistä.
— Elämä on kumma asia. Olen ajatellut sitä paljon ja punninnut kauan; kuitenkin tulee arvoitus joka päivä vain suuremmaksi. Mistä johtuu tämä kummallinen halu elää? Elämähän on peliä, missä kukaan ei voita. Elämä merkitsee kovaa työtä ja syvää kärsimystä, kunnes raskas vanhuus saavuttaa meidät, ja me laskemme kätemme loppuunpalaneen tulen kylmään tuhkaan. Raskasta on elää! Kärsien ilmestyy lapsi maailmaan ja kärsien päästää vanhus viimeisen huokauksensa ja kaikki hänen päivänsä ovat täynnä levottomuutta ja huolta; kuitenkin menee hän kuoleman avattuun syliin kompastellen, kaatuillen, takaisinpäin katsovin kasvoin, valmiina taistelemaan viimeiseen hengenvetoon. Mutta kuolema on hyvä. Ainoastaan elämä ja kaikki elävä on pahaa. Kuitenkin me rakastamme elämää ja vihamme kuolemaa. Se on hyvin kummallista!
— Kulkiessamme Passukin kanssa päivällä, me puhuimme vähän. Yöllä me makasimme lumessa kuin kuolleet ja jatkoimme aamulla matkaamme; me kuljimme kuin kuolleet ja kaikki ympärillämme oli kuollutta. Ei oravaa, ei myyrää, — ei mitään. Joki valkoisessa puvussaan — ei äännähtänytkään. Mehu puissa oli jäätynyt. Oli kylmä niinkuin nytkin; yöllä laskeutuivat tähdet alas ja olivat suuria; ne hyppivät ja tanssivat, yöllä revontulet nauroivat meitä; syttyi paljon aurinkoja, koko avaruus loisti ja säteili, lumi oli kuin timanttitomua. Mutta ei lämmintä, ei ääntä, ainoastaan kylmyys ja hiljaisuus. Niinkuin sanoin, me kuljimme kuin kuolleet, niinkuin unessa, emmekä laskeneet aikaa. Meidän kasvomme olivat vain käännetyt Suolaiselle Vedelle, meidän sielumme halasivat Suolaiselle Vedelle ja meidän jalkamme veivät meitä sinne.
— Pysähdyimme Takheenan luona, mutta emme tienneet sitä. Silmämme katsoivat White Horseen, mutta eivät nähneet sitä. Jalkamme kulkivat Canyonin epätasaista pintaa, mutta eivät tunteneet sitä. Me emme huomanneet mitään. Ja kaatuessamme tielle me käänsimme kasvomme Suolaiseen Veteen päin.
— Meidän viimeiset ruokavaramme olivat menossa, ja me jaoimme ne tasan, Passuk ja minä, mutta hän kaatuili useammin ja Caribou Crossingissa uupui hän kokonaan.
— Mutta aamulla me makasimme saman peitteen alla, emmekä menneet etemmäksi. Ajattelin jäädä tähän ja kohdata kuoleman Passukin kanssa yhdessä, sillä minä olin vanhentunut ja oppinut arvostelemaan naisen rakkautta. Tämä tapahtui kahdeksankymmenen mailin päässä Haines Missionista, ja suuri Chilcoot kohotti kaukana yli metsän reunan avonaisen, tuulille alttiin huippunsa. Passuk puhui hiljaa lähentäen huulensa minun korvaani, jotta voisin kuulla. Nyt, kun hänen ei tarvinnut pelätä minun vihaani, puhui hän koko sydämestään, kertoi rakkaudestaan ja paljosta muusta, jota en ollut ymmärtänyt.