Hänen kätensä jäi miehen olkapäälle, tämä tuskin kuuli hänen sanojaan. Tulitikun sähähtävä ääni saattoi miehen ennalleen. Winapie, käsittämättä tapahtuvaa, sytytti vaikeasti syttyvän rasvalampun. Hän eroittautui selvästi seinän mustaa taustaa vasten, ja lehahtava liekki valaisi hänen pronssista sulouttaan ja teki hänet kuninkaallisen kauniiksi.
— Te näette, se on mahdotonta, — voihkasi mies, varovasti työntäen luotaan vaalean naisen.
— Se on mahdotonta — toisteli mies — se on mahdotonta.
— Minä en ole tyttönen, David, tyttömäisine haaveineni, — sanoi hän pehmeästi, rohkenematta kumminkaan astua miehen luo. — Kuin nainen minä ymmärrän tämän. Miehet ovat aina miehiä. Yleinen maan tapa. En ole hämmästynyt. Näin tämän jo aikoja sitten. Mutta tällainen maan tavan mukainen avioliitto ei ole pätevä?
— Me emme tee Alaskassa sellaisia kysymyksiä, — vastasi mies hiljaa.
— Tiedän, mutta…
— Hyvä on, tämä on täällä tavanmukainen avioliitto — ei muuta.
— Onko lapsia?
— Ei.
— Ja ei ole…