Nälkäisten koirien ärinä ja Winapien käskevät huudot hänen koettaessaan rauhoittaa tappelevia, kuuluivat onttoina paksujen hirsiseinien läpi.
Yht'äkkiä muistui miehen mieleen toinen kuva. Taistelu metsässä suunnattoman karhun kanssa, suurikäpäläisen ja julman; koirien ulvonta, Winapien käskevät huudot usuttaessaan niitä petoon; hän itse keskellä temmellystä, hengästyneenä, voimakkaasti lyövin sydämin, kuoleman kynnyksellä, koirat, katkaistuine selkärankoineen ja raadeltuine sisuksineen, kieriskellen tuskissaan, tummanpunainen vuo ihmisen ja eläinten verta neitseellisen valkoisessa lumessa, peto, ärtyneenä, villiytyneenä, valmiina puremaan viimeiseen hengenvetoonsa ja lopuksi Winapie, iskien pitkällä metsästyspuukolla…
Hiki nousi hänen otsalleen. Hän vapautui naisen syleilystä ja vetäytyi takaisin. Ja nainen, tuntien, että hetki oli ohi, mutta aavistamatta, mitä miehelle oli tapahtunut, ymmärsi vaistomaisesti, että kaikki liukui pois hänen käsistään.
— David! David! — huudahti hän. — Minä en jätä teitä! En jätä teitä! Jos ette halua matkustaa kanssani, me jäämme tänne. Minä jään kanssanne. Mitä on minulle koko maailma ilman teitä? Tulen täällä teidän vaimoksenne. Keitän teille ruokaa, ruokin teidän koirianne, matkustan kanssanne, soudan kanssanne. Voin tehdä sen. Uskokaa minua, olen voimakas.
Mies ei epäillyt sitä katsoessaan häneen ja työntäessään hänet luotaan, mutta miehen katse oli tuima ja silmät näyttivät kylmiltä.
— Minä maksan Pierrelle ja venemiehille, he saavat lähteä. Mutta minä haluan jäädä kanssanne. Olen valmis menemään kanssanne kaikkialle. David! David! Kuulkaa minua. Te sanoitte, että minä menneisyydessä erehdyin — se on totta, mutta sallikaa minun nyt korjata se, sovittaa syntini. Jos minä arvostelin ennen rakkautta väärin, sallikaa minun nyt näyttää, että osaan arvostella sitä oikein.
Hän laskeutui polvilleen ja syleili nyyhkyttäen miehen jalkoja. — Säälikää minua. Säälikää! Ajatelkaa! Minä odotin monia pitkiä vuosia ja kärsin! Te ette sitä voi ymmärtää.
Mies kumartui ja nosti hänet ylös.
— Kuulkaa, mitä sanon teille, — alkoi mies avaten oven ja auttaen häntä menemään ulos.
— Se on mahdotonta. Me emme saa välittää vain itsestämme. Teidän täytyy matkustaa. Toivon teille onnellista paluuta. Ylimeno Sixty Milen luona tuottaa teille suuria vaikeuksia, mutta teillä on käytettävänänne maailman parhaat venemiehet ja te voitatte kaikki esteet. Ehkä nyt haluatte sanoa — hyvästi?