Mrs Sayther hillitsi itsensä ja katsoi häneen epätoivoisesti.
— Jos, jos Winapie… — hänen äänensä värähti ja hän vaikeni.
Mutta mies ymmärsi ajatuksen ja vastasi: — Kyllä.
Hämmästyen tämän tunnustuksen kummallisuutta kuiskasi nainen:
— Se on käsittämätöntä. Uskomatonta. Ei maksa vaivaa puhua siitä.
— Suudelkaa minua, — sanoi hän hiljaa ja ojensi kasvonsa lähelle miestä.
Sitten hän kääntyi ja meni.
— Hajoittakaa leiri, Pierre, — sanoi hän kääntyen tähän — hän yksin ei ollut nukkunut. — Me matkustamme.
Nuotion valossa Pierren terävät silmät huomasivat murheen ilmeen hänen kasvoillaan; mutta Pierre suhtautui tähän odottamattomaan määräykseen kuin olisi se maailman luonnollisin asia.
— Hyvä, madame, — suostui hän. — Mitä tietä? Dawsoniin?