"Jessie" saapuu.
Kaksi päivää kului, ja Sheldon tunsi, että jos hän vielä tulisi heikommaksi, niin hän ei voisi pysyä hengissä, saati sitten suorittaa jokapäiväisiä sairaalakäyntejään. Kuolemantapauksia sattui keskimäärin neljä päivässä, ja uusien sairastuneitten luku oli suurempi kuin parantuneitten. Mustat olivat kauhun vallassa. Jokainen, joka sai taudin, näytti tekevän kaiken voitavansa kuollakseen. Laskeuduttuaan tautivuoteelle noilla ihmisillä ei ollut uskallusta taistella elämästään. He uskoivat, että heidän piti kuolla, ja panivat parastaan, jotta heidän uskonsa osoittautuisi oikeaksi. Terveetkin olivat vakuutetut siitä, että oli vain ajankysymys, milloin tauti saisi heidät valtaansa ja tempaisi heidät elämästä. Mutta vaikka tämä heidän vakaumuksensa oli raudanluja, niin ei heissä sittenkään ollut pontta tarpeeksi hyökätäkseen tuon heikon, valkoihoisen ihmishaamun kimppuun ja lähteäkseen hänen veneillään tiehensä plantaasilta, jolla kuolema heitä vaaniskeli. He valitsivat hitaan kuoleman, jonka uhreiksi varmasti uskoivat joutuvansa, mieluummin kuin äkkikuoleman, jonka yhtä varmasti tiesivät kohtaavan heitä, jos he nousisivat herraansa vastaan. He tiesivät, ettei hän koskaan nukkunut. He olivat myöskin varmat siitä, etteivät loihdut pystyneet häneen — sitä keinoa he kyllä olivat koettaneet. Eikä tautikaan, joka heikäläisiä lakaisi laumoittain, jaksanut riistää häneltä henkeä.
Pihamaalla tapahtuneen ruoskinnan jälkeen kuri oli parantunut. Mustat nöyrtyivät valkoisen miehen rautakäden alla. He kääntyivät toisaalle rypistäessään kulmiaan ja heittivät häneen vihaisia katseita vain silloin, kun hän käänsi heille selkänsä. He purkivat tyytymättömyytensä yöllä makuuvajan seinille, niin ettei hän voinut kuulla. Kukaan ei yrittänyt karata eikä kukaan hiiviskellyt öisin verannalla.
Kolmannen päivän koittaessa ruoskintakohtauksen jälkeen "Jessien" valkoiset purjeet ilmestyivät näkyviin. Laiva oli kahdeksan mailin päässä, ja vasta kello kahden tienoissa iltapäivällä se heikkojen tuulenhenkäyksien kuljettamana oli ehtinyt neljännesmailin päähän rannasta ja laskenut ankkurinsa. "Jessien" näkeminen antoi Sheldonille uutta rohkeutta, eivätkä ikävät, pitkät odotustunnitkaan häntä väsyttäneet. Hän jakeli määräyksiään päällysmiehille ja suoritti tavanmukaiset kierroksensa sairaalassa. Nyt ei ollut mitään hätää. Hänen huolensa olivat lopussa. Hän voisi nyt laskeutua levolle ja hoitaa itseään, ja hänen parantumisensa edistyisi hyvin. "Jessie" oli tullut. Hänen toverinsa oli laivassa, hän palasi terveenä ja virkeänä kuuden viikon pestausretkeltä Malaitalta. Nyt hän sai astua aisoihin, ja Berandella oli kaikki kääntyvä parhain päin.
Sheldon loikoi laivatuolissa ja näki "Jessien" veneen loittonevan laivasta rantaan päin. Hän ihmetteli, miksi veneessä soudettiin vain kolmella airoparilla ja ihmetteli vielä enemmän, miksi veneessä-olijat rantaan päästyään vitkastelivat maihin noustessaan. Sitten kaikki selveni hänelle. Kolme mustaihoista, jotka olivat soutaneet venettä, astui rantatörmää ylös kantaen paareja hartioillaan. Valkoinen mies, jonka hän tunsi "Jessien" kapteeniksi, astui heidän edellään ja avasi veräjän jääden sitten viimeiseksi sulkeakseen sen jälleen. Sheldon tiesi, että mies, joka lepäsi paareilla, oli Hughie Drummond, ja kaikki tuntui mustenevan hänen silmissään. Vastustamaton halu saada kuolla valtasi hänet. Pettymys oli liian suuri. Hän tunsi, että hän — kurja ja sairas kun oli — ei jaksaisi kyllin varmalla kädellä ohjata Berandea. Mutta sitten hänen tahdonvoimansa liekki taas leimahti, ja hän käski mustaihoisia laskemaan paarit hänen viereensä lattialle. Hughie Drummond, joka heidän erotessaan oli ollut terve mies, oli nyt surkastunut luuranko. Hänen suljetut silmänsä olivat vajonneet syvälle kuoppiinsa, kurttuiset huulet olivat raollaan, niin että hampaat olivat näkyvissä, ja poskiluut näyttivät tunkeutuvan nahan läpi. Sheldon lähetti palvelijansa noutamaan kuumelasin ja katsahti kysyvästi kapteeniin.
"Mätäkuume", sanoi tämä. "Kuusi päivää hän on ollut tuossa tilassa, tiedottomana. Muuten meillä on punatautia laivalla. Mitä tänne sitten kuuluu?"
"Minä hautaan neljä kuollutta päivässä", vastasi Sheldon kumartuen eteenpäin ja pistäen kuumemittarin toverinsa kielen alle.
Kapteeni Olesenin huulilta kuului karkea kirous, ja hän lähetti palvelijan noutamaan whiskyä ja soodaa. Sheldon katsahti kuumemittariin.
"Sataseitsemän" [Fahrenheitin asteikon mukaan, jota käytetään englannin kielisissä maissa], hän sanoi. "Hughie-raukka!"
Kapteeni Olesen tarjosi hänelle whiskyä.