Joan Lackland
Sheldon piteli kirjettä kädessään, luki sen kerran toisensa jälkeen ja tutki käsialaa tavalla, johon ei ollut tottunut. Miten luonteenomaiset, hän ajatteli, olivatkaan nuo poikamaisen reippaasti piirretyt kirjaimet — selvät lukea, melkein kiusallisen selvät, mutta yhtäkaikki poikamaiset. Käsialan selvyys muistutti Sheldonille hänen kasvojaan, hänen selväpiirteisiä kulmakarvojaan, hänen suoraa nenäänsä, vieläpä hänen silmiensä vilpitöntä katsettakin, lujapiirteisiä, mutta silti siromuotoisia huuliaan ja kaulaa, joka ei ollut liian hoikka eikä liian paksu, vaan — vaan juuri sellainen kuin sen tulikin olla, sopusuhtainen ja kaunis pylväs kannattamassa ihanaa taakkaansa.
Hän katsoi kauan nimikirjoitusta. Joan Lackland — pelkkä kokoelma kirjaimia, jokapäiväisiä kirjaimia, mutta kokoelma, jolla oli omituinen, valtava taikavoima. Se hiipi hänen aivoihinsa ja kietoi ja kiehtoi hänen sieluntoimintansa, niin että kaikki, mikä tänä hetkenä muodosti hänen varsinaisen minänsä, muuttui rakkaudeksi tuota huolimattomasti kirjoitettua nimikirjoitusta kohtaan. Nuo muutamat jokapäiväiset kirjaimet saivat hänet tuntemaan mielessään tyhjyyden, joka tuotti suloista tuskaa ja ilmeni epämääräisinä, sanattomina tunteenpurkauksina ja viehättävinä kaihontunteina. Joan Lackland! Joka kerta kun hän näki nuo sanat, kohosi hänen sielunsa silmien eteen kuvia tytöstä tuhansissa mielialoissa ja tilanteissa. Hän näki hänen tulevan rajumyrskystä, jossa hänen kuunarinsa oli haaksirikkoutunut, työntävän veneen vesille, kalastamaan lähdössä läpimärkänä hiukset vettä valuen ja uimapuku ruumiiseen takertuneena juoksevan rannasta sille paikalle, missä hänellä oli tapana ottaa sadevesisuihku, näki hänen peloittavan satasen ihmissyöjiä pakosalle tyhjällä kloraalipullolla, opettavan Ornfiria leipomaan, ripustavan Stetson-hattunsa arkihuoneen naulaan — hän kuuli hänen puhuvan vakavasti omasta kodista ja omasta elämäntyöstä tai nuorekkaasti, silmät innosta loistaen ja kasvot hehkuen haaveksivan romantiikasta ja seikkailuista. Joan Lackland! Hän mietti mielessään noiden kirjainten tenhoa, kunnes alkoi ymmärtää rakkauden mystiikkaa ja tuntea voimakasta myötätuntoa rakastavia kohtaan, jotka piirtävät nimensä puihin tai kirjoittavat ne rannan hiekkaan.
Sitten hän jälleen palasi todellisuuteen, ja hänen katseensa synkistyi. Juuri nyt Joan oli Malaitan hurjalla rannikolla ja lisäksi Punga-Pungassa, pahimmassa kaikista saaren kammottavista ja vaarallisista paikoista, jonka asukkaina oli suuri lauma pääkallonpyytäjiä, rosvoja ja murhamiehiä. Hetkiseksi pisti hänen päähänsä jo tuuma kutsua venemiehistönsä koolle ja viipymättä lähteä valasveneellä Punga-Pungaan. Mutta seuraavassa hetkessä hän hylkäsi sen. Mitä hän olisi voinut siellä tehdä? Ensiksikin Joan olisi siitä suuttunut. Toiseksi hän nauraisi hänelle ja sanoisi häntä typeräksi. Ja itse asiassa hänen tulostaan olisi vain se apu, että he saisivat yhden pyssyn lisää, ja niitä Joanilla oli yllin kyllin. Jos hän lähti, niin hänellä oli kolme mahdollisuutta valittavanaan. Hän saattoi käskeä Joanin palaamaan, ottaa "Flibberty-Gibbetin" häneltä tai purkaa heidän yhtiökumppanuutensa — ja hän tunsi, että jokainen vaihtoehto oli typerä ja pikkumainen, ja kuuli Joanin kylmänpäättäväisesti selittävän, että hän oli täysi-ikäinen kansalainen ja ettei kenelläkään ollut oikeutta sanoa mitä hänen piti tehdä tai jättää tekemättä. Ei, hänen ylpeytensä ei olisi sallinut hänen lähteä Punga-Pungaan, vaikka sydän kuiskasi, ettei mikään olisi ollut hänelle tervetulleempaa, kuin että Joan lähettäisi hänelle sanan ja pyytäisi häntä tulemaan avukseen.
Joanin omavaltaisessa käyttäytymisessä oli paljon sellaista, mikä tuotti Sheldonin sydämelle tuskaa. Häntä kauhistutti, kun hän ajatteli, että Joan oli tungeskellut Guvutun juopottelevien kauppiaitten ja rantajätkien parissa. Se oli jo vaikeata säädylliselle miehellekin, joka tahtoi säilyttää kunnioituksen itseään kohtaan, mutta nuori nainen, tyttö heidän seurassaan, se oli aivan sietämätöntä. "Flibberty-Gibbetin" kaappaus oli oikeastaan vain huvittava, vaikkakin keino, jolla hän oli sen suorittanut, loukkasi Sheldonia. Lohdullista oli toki kuitenkin, että hän oli jättänyt Olesenin humalluttamisen noiden kolmen juopporatin toimeksi. Ja samassa hän taas näki hänen noiden kolmen rentun seurassa purjehtivan "Emilyssä" merelle päin Guvutun satamasta hämärissä, pimeän lähetessä. Ja hetkistä myöhemmin hän näki Adamu-Adamin ja Noa-Noan ja koko hänen ruskeaihoisen tahitilaisseurueensa — ja hänen levottomuutensa häipyi ja nyt häntä vain suututti, että Joan saattoi antautua niin hurjapäisiin yrityksiin. Ja tämän mielialan vallassa hän oli vielä astuttuaan huoneeseensa ja jäätyään tuijottamaan naulaan, jossa hän olisi toivonut Joanin Stetson-hatun ja patruunavyön nytkin riippuvan.
XVIII.
Kirjat ovat joskus oikeassa.
Kului useita rauhallisia viikkoja. Viime aikojen taajojen laivavierailujen jälkeen vanha rauha jälleen palasi Berandelle. Sheldon jatkoi kiertokäyntejään viljelyksillä, raivasi pensaikkoja, kuivasi kopraa, rakensi siltoja ja ratsasteli työmailleen Joanin ostamilla hevosilla. Hän ei ollut kuullut mitään uutta Joanista. Laivat, jotka kävivät pestaamassa työmiehiä Malaitalta, jättivät säännöllisesti Punga-Pungan rauhaan, ja "Clansman", samoalainen pestauslaiva, joka eräänä iltana auringonlaskun aikaan laski ankkurinsa Beranden edustalle, biljardin ja juttuhetkisen houkuttelemana, toi Sion alkuasukkaitten kertoman tiedon, että Punga-Pungassa oli käyty taisteluita. Mutta koska nämä huhut olivat kulkeneet koko suuren saaren poikki, ei niihin ollut paljonkaan luottamista.
Sydneystä tuleva höyrylaiva "Kammambo" keskeytti Berandella vallitsevan hiljaisuuden tunniksi tuoden maihin postia ja elintarpeita sekä Joanin tilaamat puut ja siemenet. "Minerva", joka oli matkalla Cape Marshiin, toi kaksi lehmää Nogista. Ja "Apostle", joka kiiruhti takaisin Tulagiin tavatakseen Sydneyn-höyryn, lähetti Ulavasta tuodut appelsiini- ja sitruunapuut veneellä maihin. Kaikkina näinä viikkoina vallitsi suurenmoisen ihana ilma. Oli päiviä, jolloin meri lepäsi peilikirkkaana, värähtämättä, ja päiviä, jolloin milloin mistäkin tulevat tuulahdukset tuntikausia kevyesti väreilyttivät sen pintaa. Mutta maatuuli palasi säännöllisesti illan tullen, ja öiseen aikaan saattoi jokin kutteri tai ketchi kulkea ohi, mutta ne olivat aina liian innokkaat käyttämään tuulta hyväkseen malttaakseen jäädä ankkuriin edes tunniksi.
Sitten tuli kauan odotettu luoteismyrsky. Se raivosi kahdeksan päivää heiketen vain silloin tällöin hetkeksi, muutti suuntaa asteen tai pari, ja yltyi jälleen kahta raivoisammin myllertämään. Sheldon piti rakennuksia tarkoin silmällä; Balesunan vesi kohosi kohoamistaan ja teki niin kiivaita hyökkäyksiä juuri sitä äyrästä vastaan, jota Joan oli neuvonut suojelemaan, että Sheldon lähetti kaikki miehet ehkäisemään virran tuhotöitä.