Sheldon nyökäytti päätään. Hän ymmärsi. "Marthan" menettäminen oli aiheuttanut kuumeen. Se olisi tullut joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, mutta pettymys oli jouduttanut sitä. Hän sytytti savukkeen ja oli sen savukiehkuroissa näkevinään englantilaisen äitinsä ja mietti mielessään, tokkopa äiti voisi ymmärtää, että poikansa rakasti naista, joka itki sitä, ettei saanut olla ihmissyöjäsaarten vesillä purjehtivan laivan kapteenina.
XX.
Kuin miesten kesken.
Maailman kärsivällisinkin mies käy helposti kärsimättömäksi ollessaan rakastunut — ja Sheldon oli rakastunut. Hän nimitti itseänsä aasiksi parikymmentä kertaa päivässä ja koetti pakottaa ajatuksensa toisille urille pysyäkseen tasapainossa, mutta vielä useammin kuin parikymmentä kertaa päivässä ne karkasivat ja kiertelivät Joanin ympärillä. Tuo tyttö oli kuin mielenkiintoinen kysymysmerkki, ja hän tuumiskeli alituisesti, miten voisi parhaiten häntä lähestyä.
Sheldon ei ollut tottunut rakastaja. Hänellä oli vain yksi kokemus tältä alalta, ja silloinkin toinen oikeastaan oli ollut toimivana osapuolena. Siitä jutusta hänellä oli ollut hyvin vähän iloa. Tämä nykyinen oli jotakin aivan toista, ja hän vakuutti vakuuttamistaan itselleen, että se oli tavallista vaikeampi tapaus aivan erikoislaatuinen. Tämä nainen ei ainoastaan ollut haluton menemään naimisiin, vaan hän ei ensinkään ollut nainen. Hän tunsi vilpitöntä kauhua ajatellessaankin avioliittoa, nautti poikien huvituksista ja haaveksi seikkailuja ja sen semmoista. Hän oli terve, hyvin kehittynyt ja raikas, mutta niin kypsymätön, että aviomies hänen tulevaisuudentuumissaan merkitsi vain haitallista estettä.
Mutta miten lähestyä häntä? Sheldon tunsi hänen intomielisen vapaudenrakkautensa, hänen syvään juurtuneen vastenmielisyytensä kaikkea pakkoa kohtaan. Kukaan mies ei koskaan saisi häntä omakseen kietomalla käsivartensa hellästi hänen ympärilleen. Silloin hän lentäisi tiehensä kuin pelästynyt lintu. Sillä tavoin häntä ei koskaan saisi lähestyä, sen Sheldon tiesi. Hänen kädenpuristuksensa täytyi pysyä sellaisena kuin se oli aina ollut, hyvän ystävän kädenlyöntinä. Teoin hän ei koskaan saisi ilmaista tunteitaan. Siis sanoin. Mutta miten löytää oikeat sanat? Vedota Joanin rakkauteen? Mutta hänessä ei ollut sellaista rakkautta. Vedota hänen järkeensä? Mutta hän tuntui ajattelevan pojan tavoin. Hän oli niin miellyttävä ja hieno kuin vain hyvän kasvatuksen saanut nainen voi olla, mutta mikäli saattoi päättää, toimi hänen henkinen minänsä suvuttomasti tai poikamaisesti. Ja kuitenkin hänen täytyi löytää sanat, sillä jostakin ja joskus hänen täytyi alkaa. Joanin mielen täytyi tottua tähän ajatukseen, hänet oli ohjattava ajattelemaan avioliittoa.
Ja niin Sheldon kulmat kurtussa ratsasteli valvomassa plantaasin töitä, mietti pulman ratkaisua mielessään ja terästi itseään ensimmäiseen yritykseen. Hän laati toistakymmentä kekseliästä suunnitelmaa, joiden avulla jää saataisiin murretuksi, mutta joka kerta joku ketjun rengas petti ja keskustelu kääntyi odottamattomille ja sopimattomille urille. Mutta sitten eräänä aamuna aivan odottamatta hänelle tarjoutui otollinen tilaisuus.
"Beranden menestyminen on minun rakkain toivomukseni", oli Joan vast'ikään sanonut heidän keskustellessaan kopran kuljetusmaksujen alenemisesta.
"Tahdotteko kuulla, mikä on minun sydämeni rakkain toivomus?" sanoi Sheldon ripeästi. "Haluaisin sanoa sen teille. Minä uneksin siitä. Se on minun rakkain ajatukseni."
Hän vaikeni ja katsoi tarkkaan ja merkitsevästi Joaniin, mutta näki selvään, että tämä ei odottanut saavansa kuulla mitään muuta kuin hänen mielipiteensä jostakin aivan yleisestä asiasta.