Luoti lensi vinkuen ilmassa. Metallinen kiekko kieppui ratisten edestakaisin. Hän ampui kerran toisensa jälkeen, kunnes kaikki kahdeksan panosta olivat käytetyt. Kuusi laukausta osui maaliin. Kiekko heilui yhä vielä kahvelin päässä, mutta kuulat olivat pidelleet sitä niin pahoin, ettei siitä ollut enää mihinkään. Sheldon ihmetteli. Hän itse ei olisi ampunut noin hyvin, eipä edes Hughie Drummond. Kun hän aikaisemmin oli sattunut näkemään naisten ampuvan, niin he tavallisesti olivat kirkuneet ja ampuneet silmät kiinni umpimähkää ilmaan.
"Te ammuitte todellakin hyvin… ollaksenne nainen", sanoi hän. "Vain kaksi kertaa ammuitte ohi, ja ase oli teille outo."
"Mutta nuo kaksi harhalaukausta minua harmittavat", valitti tyttö. "Ja pistoolinne on mainion tarkkakäyntinen. Jos annatte minulle uudet panokset, niin lupaan varmasti osata maaliin kahdeksan kertaa."
"Sitä en epäile. Mutta nyt minun täytyy hankkia uusi nostokiekko.
Viaburi! Tänne hoi, — tuo varastosta yksi plokki."
"Minä löisin vetoa siitä, että te ette osaisi kahdeksaa kertaa kahdeksasta", sanoi Joan ylpeästi.
"Siihen vedonlyöntiin minä varon suostumasta", vastasi Sheldon. "Kuka on opettanut teitä ampumaan?"
"Isäni ensin ja sitten Von ja hänen cowboynsa. Isä vasta osasi ampua, mutta kyllä Vonkin oli aika taitava."
Sheldon tuumi mielessään, kuka tuo Von mahtoi olla — oliko ehkä juuri hän kaksi vuotta takaperin saanut Joanin vakuutetuksi siitä, että hänen oli parasta mennä naimisiin.
"Mistä osasta Yhdysvaltoja te olette kotoisin?" kysyi hän. "Chicagostako vai Wyomingista vai jostakin sieltäpäin. Muistakaa, ettette ole hiiskunut minulle mitään itsestänne. En tiedä muuta kuin että te olette miss Joan Lackland kotoisin ties mistä."
"Saatte mennä kauemmaksi länteen, jos tahdotte löytää minun kotiseutuni."