Sheldon ei suinkaan ollut tyytyväinen. Hyvää tapaa loukkaava tilanne oli liikaa hänen vanhoilliselle luonteelleen, jonka kasvatus oli tehnyt vieläkin vanhoillisemmaksi. Berande, yksinäisen valkoisen miehen koti, ei sopinut Joan Lacklandin oleskelupaikaksi. Hän mietti miettimistään tämän pulman ratkaisua ja puhui asiasta Joaninkin kanssa, mutta turhaan. Harmillista, että Austraaliasta tuleva höyrylaivakin oli odotettaessa vasta kolmen viikon kuluttua.
"Yksi asia nyt ainakin on varma, ja se on, että te tahtoisitte saada minut pois täältä", sanoi tyttö. "Minä miehitän huomenna veneeni ja lähden Tulagiin."
"Mutta olenhan sanonut teille, että se on mahdotonta", huudahti Sheldon. "Siellähän ei ole ketään, jonka luo te menisitte. Sikäläinen asiamies on matkustanut Austraaliaan. Paikalla oli vain yksi valkoinen mies, kolmas apulainen, entinen merimies, tavallinen merimies, joka hoitaa Salomonin-saarten hallitusta, puhumattakaan sadasta neekeristä, jotka ovat siellä vankeina. Ja lisäksi tuo mies on sellainen hupsu, että hän voisi tuomita teidät viiden punnan sakkoihin siitä, että ette ensiksi tullut Tulagiin, joka on saariryhmämme varsinainen satama. Hän ei ole miellyttävä mies, ja minä toistan, että se on mahdotonta."
"Entä Guvutu sitten?" ehdotti Joan.
Sheldon pudisti päätään.
"Siellä ei ole mitään muuta kuin kuumetta ja viisi valkoista miestä, jotka juovat itsensä kuoliaaksi. Minä en koskaan antaisi teidän lähteä sinne."
"Oi kiitos", sanoi tyttö rauhallisesti. "Luulen melkein, että voin lähteä jo tänään. — Viaburi! Mene Noa-Noan luo ja käske hänen tulla tänne."
Noa-Noa oli hänen paras miehensä, "Mielen" ylipuosmanni.
"Minne te sitten aiotte lähteä?" kysyi Sheldon ihmeissään. — "Viaburi, odota!"
"Guvutuun — nyt heti", oli vastaus.