"Olikohan siinä kaikki? Minä luulen, että te tahdoitte saada sen myydyksi."
"Ei, miss Lackland. Minä vakuutan teille, että minun ei suinkaan tee mieli myydä sitä."
"Älkäämme nyt leikkikö sanoilla", kehoitteli Joan. "Puhukaamme sen sijaan suoraan. Teillä on huolia. Enhän minä ole typerä. Kertokaa minulle. Ehkä voisin auttaa teitä, ehkä — keksiä jonkun keinon."
Seurasi lyhyt vaitiolo, jonka kestäessä Sheldon näytti punnitsevan jotakin mielessään. Hänen ei ollut niin vaikea päättää, kertoisiko vai eikö, kuin keksiä miten aloittaa.
"Katsokaas, minähän olen amerikkalainen", jatkoi Joan itsepäisesti, "ja meillä amerikkalaisilla on usein melkolailla perinnäistä liikeneroa. Minä en itse pidä siitä, mutta tiedän, että minussa on sitä — ainakin enemmän kuin teissä. Puhukaamme nyt asiat selviksi ja koettakaamme tuumia, miten voitte selviytyä. Kuinka paljon teillä on velkaa?"
"Tuhat puntaa, hiukan enemmän — joitakin pikkuvelkoja, ymmärrättehän. Sitäpaitsi kolmenkymmenen miehen työsopimus menee umpeen ensi viikolla ja heidän saatavansa nousevat noin kymmeneen puntaan miestä kohti. Mutta ei teidän kannata vaivata päätänne näillä asioilla. Katsokaahan, on mahdotonta…"
"Mikä on Beranden arvo? Nyt juuri tällä hetkellä?"
"Se riippuu kokonaan herroista Morgan ja Raff ja siitä, mitä he haluavat siitä maksaa." Sheldon katsahti Joaniin ja huomatessaan tämän loukkaantuneen ilmeen hän päätti puhua suoraan. "Hughie ja minä olemme uhranneet Berandeen kahdeksantuhatta puntaa, aikamme lukuunottamatta. Se on hyvää maata ja sen arvo on melkoista suurempi. Mutta vasta kolmen vuoden kuluttua se voi tuottaa meille tuloja. Tämän vuoksi Hughie ja minä ryhdyimmekin harjoittamaan kaupankäyntiä ja työväen hankintaan. 'Jessie' ja kauppa-asemamme riittivät melkein peittämään Beranden juoksevat menot."
"Ja mitä Morgan ja Raff teille tarjosivat?"
"Tuhat puntaa käteistä maksettuaan kaikki laskut."