Tuntia myöhemmin nuo kolme miestä olivat puristaneet Joanin kättä alhaalla rannassa. Hän antoi merkin, ja vene lähti liikkeelle. Kuusi miestä istui airoissa seitsemäs kokassa ja Adamu-Adam hoiti peräsintä. Joan seisoi perätuhdon luona toistellen jäähyväishuutojaan — solakka nuori nainen puettuna samaan ruumiinmukaiseen päällysnuttuun, joka hänellä oli olin yllään tullessaan maihin haaksirikkonsa jälkeen, pitkäpiippuinen Colt-revolveri riippuen väljästi vyöstä, puhdaspiirteiset, poikamaiset kasvot loistaen Stetson-hatun alta, joka turhaan koetti peittää hiusten runsautta.
"Teidän on paras mennä katon alle", huusi hän miehille. "Aika sadekuuro on tulossa. Ja toivottavasti meillä on kyllin pitkä ankkuriketju, kapteeni Young. Hyvästi — hyvästi kaikki tyynni!"
Hänen viimeiset sanansa tulivat pimeydestä, joka oli kietonut veneen läpinäkymättömään verhoon. Mutta nuo kolme miestä tuijottivat yhä siihen suuntaan, mihin vene oli kadonnut, ja kuuntelivat airojen tasaista natinaa, kunnes sekin heikkeni kuulumattomiin.
"Hän on vain lapsi", sanoi Christian Young hitaasti ja juhlallisesti.
Hän näytti juuri tehneen tämän keksinnön.
"Vain lapsi", toisti hän vielä juhlallisemmin.
"Riivatun kaunis tyttölapsi ja rohkea lisäksi", sanoi Tudor nauraen.
"Hänessä on puhtia, eikö totta, Sheldon?"
"Rohkea hän on", kuului hidas vastaus, sillä Sheldonia ei haluttanut puhella Joanista.
"Hän on amerikkalainen, siitä se johtuu", jatkoi Tudor. "Pois tieltä ja eteenpäin, tarmoa ja riippumattomuutta… Mitä te ajattelette, kapteeni?"
"Minä ajattelen, että hän on nuori, hyvin nuori, vain lapsi", sanoi "Minervan" kapteeni tuijottaen lakkaamatta pimeyteen, joka peitti meren näkyvistä.
Pimeys näytti äkkiä käyneen entistä mustemmaksi, ja he hapuilivat rantatörmää ylös veräjälle päin.