KAHDESTOISTA LUKU
Jeri ei saanut milloinkaan tietää, mitä Arangilla oli tapahtunut. Se tiesi ainoastaan, että se oli hävitetty maailma, sillä se näki sen hävitettynä. Poika, joka oli lyönyt sitä melalla päähän, sitoi lujasti sen jalat ja heitti sen rannalle, ennen kuin unohti sen Arangin ryöstämisen kiihkossa.
Kovasti laulaen ja hoilaten hinattiin kaunis tiikpuinen huvipursi pitkien kanoottien avulla rantaan, lähelle sitä paikkaa, missä Jeri makasi korallikivimuurin juurella. Rannalla paloi tulia, laivalle oli sytytetty lyhtyjä, ja juhlariemun vallitessa Arangi ryöstettiin putipuhtaaksi. Kaikki, mikä voitiin saada irti, raahattiin maihin pohjalastina olleista rautaharkoista purjeisiin ja köysiin asti. Ei ainoakaan somolainen nukkunut sinä yönä. Kaikkein pienimmätkin lapset pyllerehtivät juhlanuotioiden ympärillä ja sätkyttelivät ylensyöneinä hietikossa. Kahden aikaan aamulla sytytettiin laivan runko Bashtin käskystä palamaan. Ja janoinen, jaloistaan sidottu Jeri, joka oli nyyhkyttänyt ja itkenyt itsensä uuvuksiin näki maaten avuttomana kyljellään uivan uuden maailmansa kohoavan ilmaan liekkeinä ja savuna.
Ja Arangin palon valossa vanha Bashti jakoi ryöstösaaliin. Ei ainoakaan heimon jäsen ollut niin halpa, että olisi jäänyt osattomaksi. Yksinpä kurjat viidakkolaisorjatkin, jotka koko vankeutensa ajan olivat vapisseet syötäviksi joutumisen pelosta, saivat kukin savipiipun ja joitakuita tupakkatankoja. Pääosan kauppatavarasta, jota ei jaettu, Bashti kannatti omaan isoon ruohomajaansa. Mainiot laivatarpeet pantiin säilöön kanoottivajoihin. Samaan aikaan poppamiehet savustivat taikamajoissaan saaliiksi saatuja lukuisia päitä, sillä paitsi miehistöä laivalla oli ollut runsas tusina No-olaan ja useita Maluun palaavia villejä, joita Van Horn ei ollut ennättänyt saattaa perille.
Näitä ei kuitenkaan oltu kaikkia surmattu. Bashti oli ankarasti kieltänyt panemasta toimeen joukkoteurastusta. Mutta sitä hän ei ollut tehnyt sydämen hyvyydestä, vaan sen tähden, että hänen päänsä oli älykäs. Aikaa myöten vangit kyllä tapettaisiin. Bashti ei ollut koskaan nähnyt jäätä, ei tietänyt sitä olevan olemassakaan eikä siis tuntenut syväjäädytystä. Ainoa lihansäilytystapa, minkä hän tunsi, oli sen elävänä pitäminen. Ja vangit suljettiin suurimpaan kanoottivajaan, poikamiesten seurataloon, johon naisilta oli kidutuksen ja kuoleman uhalla pääsy kielletty.
Sidottuina kuin kanat tai siat joko erikseen tai useita yhteen sysättiin heidät kovaksi tallatulle multalattialle, jonka alla oli matalaan haudattuina entisten päällikköjen jäännöksiä, ja katossa riippui ruohomattoihin käärittyinä kaikki, mitä oli jäänyt jäljelle Bashtin lähimmistä edeltäjistä, niiden joukossa hänen isänsä. Ruumiitten annettiin riippua siten kahden sukupolven aika. Sinne oli myöskin heitetty Arangin sairashuoneessa ollut laiha pikkutyttö, joka oli määrätty syötäväksi ja jota tabu ei koskenut, koska hän joutuisi keittopataan. Nyt hän oli sidottuna samojen mustaihoisten kanssa, jotka olivat kiusalla ja pilkalla sanoneet Van Hornin lihottavan häntä hänet syödäkseen.
Ja sinne kanoottivajaan, lattialle toisten joukkoon, nakattiin Jerikin. Agno, ylitaikuri, oli kompastunut siihen rannalla ja huolimatta Jeriä omaksi saaliikseen vaativan pojan vastalauseista määrännyt sen kanoottivajaan. Kun sitä kannettiin juhlatulien ohi, sen herkät sieraimet kertoivat, mitä kemuissa syötiin. Ja niin uusi kuin tämä kokemus oli sille ollutkin, se oli pörhistellyt, murissut ja taistellut päästäkseen siteistään vapaaksi. Samaten se kanoottivajaan jouduttuaan oli aluksi pörhistellyt ja murissut vankitovereilleen, sillä se ei käsittänyt näiden avutonta asemaa, ja koska sitä aina oli opetettu pitämään mustaihoisia vihollisinaan, se piti näitä syyllisinä Arangin ja kapteeninsa onnettomuuteen.
Sillä Jeri oli vain pieni koira, jolla oli koiran rajoitukset, ja se oli aivan aloitteleva tässä maailmassa. Mutta kauan se ei murissut mustaihoisille vangeille raivoaan. Se alkoi hämärästi aavistaa, etteivät hekään olleet onnellisia. Muutamat, jotka olivat saaneet pahoja haavoja, voivottelivat ja huokailivat. Käsittämättä sitä selvästi Jerillä oli kuitenkin jonkinlainen tunne siitä, että heidän tilansa oli yhtä tukala kuin sen oma. Ja sen oma tila oli todellakin tuskallinen. Se makasi kyljellään, ja nuorat, joilla sen jalat oli sidottu, olivat niin tiukalla, että ne upposivat lihaan ja estivät verenkiertoa. Se oli nääntymäisillään janoon ja läähätti vajan tukahduttavassa kuumuudessa kieli ja suu kuivana.
Hirveä paikka tämä kanoottivaja, jonka täyttivät voivotukset ja huokaukset, lattian alla olevat ruumiit ja lattialle ladotut, pian ruumiiksi muuttuvat olennot, katossa riippuvat ruumiit ja pitkät mustat kanootit, jotka korkeine keuloineen olivat kuin esihistorian pitkänokkaisia hirviöitä. Kaikki tämä häämötti himmeästi savustustulen valossa, jonka ääressä istui eräs Somo-heimon vanhus viidakkolaismiehen päätä savustamassa. Hän oli kuihtunut, sokea ja ikäloppu, hän soperteli ja liikahteli kuin iso apina käännellessään ja pyöritellessään päätä kitkerässä savussa tai lisätessään kourallisen kourallisen jälkeen lahonnutta puuta savuavaan tuleen.
Väliin himmeä tuli valaisi varjostavien poikkiparrujen lomitse kuusikymmentä jalkaa korkeaa tankoa, jota peitti kookoskuiduista palmikoitu, kömpelöitä, mustia ja valkeita kuvioita täyteen maalattu, mutta aikojen kuluessa savujen melkein yksivärisen likaisenruskeaksi muuttama verho. Korkealla olevista poikkiparruista riippui pitkissä kuitunuorissa entisaikoina viidakkotaisteluissa ja merirosvoretkillä saatuja vihollisten päitä. Koko paikka huokui mädäntymisen ja kalman hajua, ja tylsä tutiseva ukko, joka käänteli savussa kuoleman tunnuskuvaa, horjui hänkin ahnaana ammottavan haudan partaalla.