Tahdon saada koirani.
Tahdon puhutella tohtori Emorya.
Pyytäkää tohtori Emorya kirjoittamaan minulle koirastani.
Eräänä päivänä Daughtry kirjoitti:
Ellen saa koiraani, tapan tohtori Emoryn.
Sitten sanomalehdet kirjoittivat yleisölle, että spitaalisairaalan surullinen sairaustapaus oli kehittynyt traagilliseksi, koska valkea mies oli kadottanut järkensä. Yhteistä hyvää harrastavat kansalaiset kirjoittelivat sitten lehtiin pitäen suurta melua siitä, ettei tehty loppua sellaisesta yhteiskuntaa uhkaavasta vaarasta, vaativat että Yhdysvaltojen hallituksen oli rakennettava kansallinen spitaalisten koti jollekin kaukaiselle saarelle tai yksinäiselle vuorenhuipulle. Mutta tämä pieni mielenkiinnon aalto asettui jo seuraavana päivänä, ja reportteripoikaset koettivat vaihteeksi huvittaa yleisöä alaskalaisella susikoiralla, joka oli puoleksi karhu, tai kysymyksellä, oliko Crispi Angelotti tosiaankin leikellyt Giuseppe Bortholdin ruumiin pieniin palasiin ja heittänyt säkin kalastajasillalta mereen, tai Japanin Havaijia, Filippiinejä ja Tyynenmeren rannikkoa vastaan tähdätyillä suunnitelmilla.
Ei mitään mainittavaa sattunut Dag Daughtrylle ja Kwaquelle spitaalisairaalassa, ennenkuin eräänä iltana myöhään syksyllä. Myrsky oli tulossa ja tuuli yltyi. Eräästä hedelmäkorista, jonka rouva Footesin seminaarin nuorten neitosten sanottiin lähettäneen, Daughtry löysi omenan siemenkotaan taitavasti piilotetun kirjelippusen, jossa häntä pyydettiin asettamaan seuraavana perjantai-iltana palava kynttilä ikkunalleen. Ja viiden aikana aamulla hän sai vieraan.
Se oli Charles Stough Greenleaf, Vanha Merikarhu itse. Kahlattuaan kaksi tuntia kuumepuumetsikön pehmeässä hiekassa hän vaipui uupuneena spitaalitalon oven eteen. Kun Daughtry avasi oven, lennähti vanhus häntä vastaan kostean myrskynpuuskan mukana. Daughtry otti hänet syliinsä ja ohjasi nojatuoliin. Mutta samassa hän muisti sairautensa ja päästi vanhuksen niin äkkiä, että tämä putosi tuoliin.
"Olettepa ollut oikein koiran ilmassa", sanoi Daughtry. "Kuule, Kwaque.
Tämä herra on läpimärkä. Riisu kengät hänen jaloistaan."
Mutta ennenkuin Kwaque, joka oli heti laskeutunut polvilleen, ennätti tarttua kengännauhoihin, Daughtry muisti, että hänkin oli saastainen, ja sysäsi hänet pois.