Villa ratsasti takaisin alas rinnettä vastakkaiselle rannalle.
"Herra Jumala, kuule sitä!" hän huusi. "Sehän haukkuu."
"Se luulee, että hevosella on paha mielessä minua kohtaan", sanoi Harley. "Se sitä kiihdyttää. Se ei ole unohtanut haukkumista. Se lukee lakia hevoselle."
"Jos se puree varsaa turpaan, voi käydä hullusti", varoitti Villa. "Ole varuillasi, Harley, pian se sen tekee."
"No, Miksi, pane maata ja ole hiljaa", käski Harley. "Ei ole mitään vaaraa, kuuletko. Kaikki on hyvin. Pane maata nyt!"
Miksi totteli, vaikka vastahakoisesti, eikä siirtänyt silmiään hevosesta. Se jännitti kaikki lihaksensa ollakseen valmis hyppäämään, jos hevonen jälleen uhkaisi tehdä pahaa Harleylle.
"En voi antaa myöten hevoselle, muutoin en saa sitä milloinkaan hyppäämään", sanoi Harley vaimolleen ja käänsi samassa hevosensa ja ratsasti kappaleen matkaa takaisinpäin. "Joko minä saan sen pakotetuksi hyppäämään yli tai se heittää minut selästään."
Hän tuli takaisin täyttä ravia, ja varsa, joka ei ennättänyt seisahtua, hyppäsi tahtomattaan pelätyn puron yli suoriutuen siitä niin hyvin, että lennähti runsaasti kaksi metriä yli vesirajan toisella rannalla.
Seuraavan kerran Miksi haukkui, kun Harley ratsastaen samalla tulisella hevosella koetti sulkea veräjää jyrkällä vuoritiellä. Miksi katsoi jännittyneenä vaarassa olevaa jumalaansa ja hyppäsi sitten hevosen päätä kohti raivokkaasti haukkuen.
"Sen haukkuminen auttoi joka tapauksessa", sanoi Harley, kun hänen onnistui sulkea veräjä. "Miksi lienee uhannut antaa sitä turvalle, ellei se käyttäydy siivosti."