Kun poliisiosastot alkoivat tunkeutua ylös vuorelle ja miehen täytyi keskellä kirkasta päivää suunnata kulkunsa Kuunlaaksoon pyrkiäkseen toisella puolen oleville vuorille, sattui niin, että Harley Kennan oli juuri ratsastamassa tulisella varsallaan. Hän ei ollut lähtenyt ottamaan kiinni Chisholmin postimestarin ja hänen perheensä murhaajaa. Hän tiesi, että vuori vilisi ihmismetsästäjiä, sillä parikymmentä oli ollut yötä hänenkin talossaan. Harley Kennanin ja tuon miehen tapaaminen oli yhtä tahaton kuin kohtalokas.
Jo aikaisemmin sinä päivänä mies oli kohdannut ihmisiä. Edellisenä yönä hän oli nähnyt monen poliisivartioston leiritulet. Aamuhämärissä koettaessaan hiipiä vuoren lounaista rinnettä alas Petalumaan hän oli tavannut viisi kertaa meijerimiehiä, jotka kaikki olivat kivääreillä aseistettuja. Kun hän kääntyi takaisin etsiäkseen piilopaikkaa vainoojat aivan kintereillänsä, hän oli juossut suoraan Glen Ellenistä Calientesta lähteneen nuorisojoukon keskeen. Heidän orava- ja karhupyssyjensä laukaukset olivat lentäneet ohi, mutta selkää olivat haulit monesta kohdin raapaisseet, ja ne olivat pysähtyneet aivan ihon alle ja tuottivat hirveitä tuskia. Kun hän piilopaikastaan juoksi alas vuorenrinnettä, hän oli joutunut härkälauman keskeen. Härät olivat pelästyneet enemmän kuin mies, paetessaan ne olivat kaataneet hänet maahan, tallanneet häntä kiihkoissaan ja särkeneet sorkillaan hänen pyssynsä. Aseettomana, epätoivoisena, ampuma- ja ruhjevammojensa kiusaamana hän oli kulkenut karjapolkuja ulos metsästä, hiipinyt kahden laaksopainanteen yli ja lähtenyt kulkemaan ratsastustietä, jolle osui kolmannessa laaksossa.
Laskeutuessaan alas tätä tietä pitkin hän kohtasi sanomalehtimiehen, joka matkasi samaa tietä ylöspäin. Tämä oli — aivan aito kaupunkilainen ja sanomalehtimies, joka oli kulkenut vain kaupungin katuja eikä ollut milloinkaan ennen ollut mukana ihmismetsästyksessä. Hevonen, jonka hän oli vuokrannut alhaalta laaksosta, oli pattijalka, raihnainen ja laiska koni, joka seisoi aivan rauhassa sillävälin kun hurjapäinen mies, joka tuli vastaan tien mutkassa, kiskoi alas ratsastajan sen selästä. Sanomalehtimies huitaisi hyökkääjää ratsupiiskallaan. Sitten hän sai sellaisen selkäsaunan, jollaista hän oli usein kuvannut kertoessaan merimiesten tappeluista ja kapakkamellastuksista, mutta johon hän nyt omakohtaisesti sai vasta ensimmäisen kerran tutustua.
Ihmeekseen ja harmikseen mies huomasi, ettei sanomalehtimiehellä ollut muita varusteita kuin lyijykynä ja muistikirja. Tästä kiukustuneena hän pieksi reportterin uudelleen ja jätti hänet sitten sanajalkojen keskeen makaamaan ja valittelemaan. Itse hän nousi hevosen selkään, antoi sille vauhtia sanomalehtimiehen ratsupiiskalla ja läksi ravaten alas rinnettä.
Jeri, joka metsään lähdettäessä aina oli innokkain, oli ennättänyt kappaleen matkaa edelle Miksistä, sillä molemmat koirat seurasivat Harley Kennania hänen varhaisella aamuratsastuksellaan. Kulkien aivan herransa takana Miksi ei nähnyt tai ei heti käsittänyt, mitä tapahtui. Eikä Harley Kennankaan ollut siitä selvillä. Siinä, missä jyrkkä, kahdeksan jalan korkuinen kallioseinämä kohosi aivan tien vieressä, Harley ja hänen tulinen varsansa säikähtivät kuullessaan taittuvien oksien rätinää manzanitapensaista ylhäältä kalliolta. Kun hän katsoi ylös, hän näki vastahakoisen hevosen hurjistunut ratsastaja selässään laukkaavan suoraan kohti. Koettaessaan suitsia ja kannuksia käyttäen saada hevosensa hyppäämään syrjään Harley näki vilahdukselta miehen veriset naarmut ja revityt vaatteet ja silmät, jotka paloivat hurjina harmaankalpeissa, tuuhean parran reunustamissa kasvoissa.
Vuokrattu hevonen oli hyvällä syyllä haluton hyppäämään alas rinteeltä. Tietäen hyvin, miltä sellainen loikkaus tuntuisi sen pattijaloissa ja luuvalon vaivaamissa jäsenissä, se kaivoi kavionsa jyrkän rinteen sammaleeseen ja hyppäsi vain välttyäkseen kaatumasta. Mutta kuitenkin se iski lapansa alhaalla äksyilevään hevoseen ja kaatoi sen. Harley Kennanilta taittui jalka, joka jäi hevosen ruumiin alle, ja varsalta, joka heittelehti ja potki kaatuessaan, katkesi selkä.
Mies, jota suuri aseistettu miesjoukko ajoi takaa, huomasi harmikseen, että myös Harley Kennan, hänen viimeinen uhrinsa, oli aseeton. Hän laskeutui hevosen selästä ja kiukuissaan potkaisi avutonta miestä kylkeen. Hän oli vetänyt jalkansa takaisin potkaistakseen uudelleen, kun Miksi puuttui asiaan ja iski hampaansa jalkaan, joka oli juuri potkaisemaisillaan.
Kiroten mies nykäisi jalkansa irti, jolloin Miksin hampaisiin jäi palanen sekä jalasta että housuista.
"Hyvä, Miksi!" huusi Harley maaten yhä avuttomana hevosen alla. "Hei, Miksi!" hän huusi ja jatkoi sitten Etelämeren englanniksi: "Aja tuo valkea massa helvettiin, hyvin pian!"
"Ensin minä potkin teidät hengiltä", sähisi mies hampaittensa välistä.