Lujahermoinen ihminen voi mahdollisesti sietää paljonkin tiedotonta ja tahatonta julmuutta ja kidutushalua, johon ajattelemattomuus tai tyhmyys on syynä. Minulla on lujat hermot. Mutta se kylmäverinen, täysin tietoinen ja tahallinen julmuus ja kiduttamishalu, johon ainakin yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasosaa kesytettyjen eläinten näytännöistä perustuu, herättää minussa kuvaamatonta inhoa ja kauhistusta. Taiteeksi kehitetty julmuus on saavuttanut korkeimman kukoistuksensa kesytettyjen eläinten maailmassa.
Vaikka minulla oli lujat hermot ja olin tottunut kieltäymyksiin, julmuuteen ja raakuuteen, huomasin vanhemmaksi tultuani, että vaistomaisesti pakenin eläinnäytäntöjen kauhuja ja nousin paikaltani ja lähdin teatterista heti, kun sellaisen esityksen piti alkaa. Sanon "vaistomaisesti". Tarkoitan sillä, etten silloin vielä tullut ajatelleeksi, että juuri sillä menettelytavalla voitaisiin antaa kuolinisku näille eläinnäytännöille. Minä pelastin vain itseni tuskallisesta näystä.
Mutta ajan oloon olen sen verran oppinut tuntemaan ihmisluonnetta, että ymmärrän, ettei kukaan täysijärkinen ihminen voisi sietää sellaisia esityksiä, jos hän tietäisi, mikä ääretön julmuus on tehnyt ne mahdollisiksi.
Olen siis kyllin rohkea esittääkseni nyt tässä kolme ehdotusta:
Ensiksikin tulisi kaikkien ihmisten ottaa selkoa siitä, mitä julmuuksia eläinten on aina kestettävä, ennenkuin ne saadaan pakotetuiksi tekemään temppujaan maksavan yleisön huviksi. Toiseksi ehdotan, että kaikki miehet ja naiset, pojat ja tytöt, jotka näin ovat tutustuneet "jalon" eläintenkesytystaidon alkeisiin, liittyisivät työskentelemään paikallisissa ja koko maata käsittävissä eläinsuojeluyhdistyksissä.
Kolmatta ehdotustani minun täytyy ensin hiukan perustella. Kuten sadattuhannet muut ihmiset olen minäkin työskennellyt useilla laupeuden työaloilla, koettaen muodostaa järjestöjä ihmisten kurjuuden ja hädän poistamiseksi. Ei ole helppoa houkutella ihmisiä järjestettyyn toimintaan heidän omaksikaan hyväkseen, ja vielä paljon vaikeampaa se on, jos on kysymyksessä eläinten kurjan tilan parantaminen.
Kaikki me varmaankin itkemme katkeria kyyneleitä ja hikoilemme verta, kun saamme tietää, minkälaiseen välttämättömään julmuuteen eläintenopetus perustuu. Mutta ei edes joka tuhannes meistä liity silti mihinkään yhdistykseen sen estämiseksi tai pyri sanoillaan, teoillaan ja raha-avustuksella tätä julmuutta poistamaan. Siinä on eräs ihmisluonteen heikkouksia. Meidän täytyy myöntää se, kuten myönnämme lämmön ja kylmyyden, esineiden läpinäkymättömyyden ja ikuisen painolain.
Mutta meille muille, joita on yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän tuhannesta, jää heikkoudestamme huolimatta toinen keino helposti ilmaista halumme hävittää maailmasta se julmuus, jota eräät meistä harjoittavat toisten huviksi eläimiä kohtaan, jotka sittenkin ovat vain meitä alempia eläimiä maapallon pinnalla. Se on hyvin helppoa. Meidän ei tarvitse ajatellakaan vuosimaksuja tai muita velvollisuuksia. Meidän ei tarvitse ollenkaan ajatella tätä asiaa muulloin kuin silloin, kun teatterissa tai jossakin huvipaikassa esitetään eläinnäytäntöjä. Asiaa sen enempää miettimättä voimme silloin ilmaista paheksumisemme nousemalla paikaltamme ja poistumalla teatterista kävelläksemme hiukan raittiissa ilmassa ja palataksemme sitten, kun eläinesitys on loppunut, katsomaan muuta ohjelmaa. Meidän on vain äänestettävä eläinten kesytys pois kaikista julkisista huvittelupaikoista. Näyttäkää niiden johtajille, etteivät sellaiset esitykset ketään miellytä, ja vielä sinä päivänä, samalla hetkellä, he herkeävät tarjoamasta yleisölle sellaisia huvituksia.
Glen Ellen, Sonoma County, Kalifornia. Joulukuun 8 p:nä 1915.
Jack London.